Pääsivulle
Itäkaira 2009
Lue lisää
Kaldoaivi 2009
Lue lisää
Paistunturit 2009
Ounastunturi pääsiäisenä 2009
Lue lisää
Asentopaikan päiväkirja
<< uudemmat päiväkirjamerkinnät
Höyläladut ja koirat ovat ilmeisesti perustavanlaatuisesti epäyhteensopivia. Lisäksi ne voivat kohdatessaan aiheuttaa ympäristössään odottamattomia muutoksia aiheuttaen verenpaineen nousua, hengenahdistusta ja stressiä. Huomasin myös, että aiheesta ei kannata keskustella nettipalstoilla, koska tämä aihe kuuluu ilmeisesti kategoriaan, joka laskee kaikkien keskustelijoiden älykkyysosamäärää vähintään kahdellakymmenellä pykälällä. Jos ei muuten, niin sen huomaa siitä, että ainakin luetun ymmärtäminen heikenee dramaattisesti. Joskus on hyvä perääntyä, ennenkuin syntyy peruuttamattomia aivovammoja. Ajattelen tässä tietenkin lähinnä itseäni.
No, en ole höyläladuille vuosikymmeniin vapaaehtoisesti tunkeutunut, suksien kanssa tai ilman, joten tämänkin pohtiminen saa loppua ennenkuin joku pahoittaa mielensä. Jään nyt odottomaan kevätaurinkoa ja latujen sulamista toivoen samalla salaa etelään vähälumisia talvia :[
---
Kevätvaellusta suunnitellessa inventoin varusteita. Minulla oli käsitys, että mitään ei tarvitsisi ostaa, mutta lumikenkien tilanne näyttää huonolta: ovat rispaantuneet siinä määrin, että vaellukselle mukaan ottaminen on vähintäänkin kyseenalaista. Pitääkö taas alkaa varustelu, vaikka olin vannonut, etten tarvitse mitään?
--
tyy, 31.1.2010 
30.1.2010 Jalankulkuteiden suksiterrori
Tapahtui eteläsuomalaisella jalankulkutiellä.
Koirapuistoon matkalla ollut koiranomistaja koki järkytyksen ylittäessään jalankulkutietä, jolle oli höylätty hiihtoreitin siirtymätaival. Ohi suksiva mummo löi koiraa sauvalla selkään, huutaen: "Koirat pois ladulta!". Siis mitä helvettiä ihmisten päässä liikkuu?
Jos tämä olisi yksittäistapaus, en viitsisi narista, muttä tämä on koiranomistajalle jokapäiväistä terroria. Jatkuvasti saa kuulla tätä narinaa. Tästä läheltä löytyy jopa koiraladuksi merkitty reitti, jolla virallisesti voi hiihtää kytketyn koiran kanssa, mutta arvatkaapa, voiko sinne käytännössä mennä? Arvatkaa vituuttaako?
Vartavasten hiihtokäyttöön höylätyt ladut ovat suksia varten, mutta siirtymätaipaleille (jotka on liikennemerkillä merkitty jalankulkuteiksi!) sopivat niin suksijat, koirat, kuin lapisiperheetkin nauttimaan talvisesta ulkoilupäivästä. Mistä kumpuaa tämä talvisin vallan saava pyhä viha?
Tämän kyseisen tapaksen koiranulkoiluttaja en ollut minä, mutta tilanne on minullekin erittäin tuttu. Väärinkäytökset, tahallinen latujen sotkeminen ja koirien paskat laduilla eivät kuulu asiaan, mutta tämä suksiterroristien meluisa joukko, joka on lumisen talven kunniaksi päättänyt omistaa myös normaalit jalankulkutiet joille on tehty hiihtoreittien siirtymätaipaleita, ei ansaitse tippaakaan kunnioitusta.
Hävetkööt, perkeleet.
Kun konevoimalla höylättyjä ja yhteiskunnan varoilla ylläpidettyja latuja kansalaisoikeutenaan pitävät suksiterrosistit ovat vielä lainsäädännön erityissuojeluksessa ja kunnat höyläävät latuja tänä talvena kaikkialle minne latukoneella suinkin pääsee, jää koiranomistajille ja muille kävelijöille vaihtotehdoiksi joko siirtyä umpihangen puolelle tai pysyä kotonaan.
---
Hiihtäjät joskus kummastelevat, miksi koiranulkoiluttajat hakeutuvat heidät laduilleen. Vastaus tähän on hyvin yksinkertainen: Koirat ja koiraihmiset kiertävät niitä samoja pellonpientareita ja polkuja vuoden ympäri, kesät talvet. Heidät näkökulmastaan hiihtolatu on poikkeuksellinen este liikkumiselle.
Tietenkin, tähän tarpeettomaan konfliktiin ratkaisu on vain ja ainoastaan hyvien käytöstapojen noudattaminen, puolin ja toisin.
--
tyy, 30.1.2010
Talvinumero 1/2010 on ilmestynyt. Lue se!
--
tyy, 30.1.2010
Tammikuu lähestyy loppuaan, eli kaamoksen selkä alkaa taittua. Miksi ei sitten tunnu siltä? Onko liian kylmä, eikö oikea talvi ja pakkaset maistukkaan? Kui helveti taval jaksetaa kevääseen?
Nyt on etelässä oikein kunnolla lunta, Vantaalla virallinen lukema on tänään 41 cm, eikä tänä talvena voikaan käyttää normaalinarinaa "voi kun olis oikea talvi ja lunta". Oikean talven kaipuu on nyt tyystin unohdettua aikaa. Sen sijaan kuulee päivittäin valitusta siitä, miten on niin kylmä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että haluamme valittaa toisillemme, se on sosiaalista toimintaa.
Tosin, on niitäkin jotka eivät valita.
Ehkä meillä on toivoa uudesta keväästä. Pikkulinnut kertovat, että Suomen paras nettiretkilehti Outa ilmestyy tuota pikaa. Pidä silmäsi auki, talvi ei ehkä olekaan niin tylsää aikaa.
--
tyy, 28.1.2010
Silloin, kun pitsanhimo iskee, ei sitä voi taltuttaa muulla kuin oikealla pitsalla. Sellaisella isolla, rasvaisella ja epäterveellisellä lötköllä, tiedäthän. Valitettavasti hyvän pitsan tekeminen kotioloissa ei ole mahdollista, koska pitsareseptit ovat salatiedettä ja mystikkaa, eikä normaalissa kotiuunissa voi kunnon pitsaa paistaa, kaikkihan tämän tietävät. Pitsanystävän kannalta helpottava tieto on se, että tämä ei pidä lainkaan paikkaansa.
Taannoin esittelin kotona tehtävän pitsan reseptin, johon ei juuri ole lisäämistä, koska se on täydellinen. Kertauksen vuoksi voisimme kuitenkin palauttaa mieliin, mikä tekee hyvän pitsan. Sen teemme kertaamalla, mitä pitsaan ei saa laittaa.
Pitsaan EI tule:
- Tavallisia vehnäjauhoja
- Ruokaöljyä
Myllyn Paras durumvehnäjauhopussissa olevaan reseptiin on ilmestynyt ohje laittaa taikinaan 2 ruokalusikallista ruokaöljyä. Älä lue tätä ohjetta. Se mikä tulee useille yllätyksenä ylläolevan lisäksi on tämä: Juustoa ei missään tapauksessa saa laittaa pitsaan päällimmäiseksi. Mutta koska jo tiedätte kaiken tämän, voimme siirtyä eteenpäin. Pitsanpaisto on nimittäin loppumaton seikkailu. Sen jälkeen kun pohjan teko, joka on onnistuneen pitsan perusta, on hallinnassa, voi täytteitä muunnella mielin määrin ja loputtomasti. On oikeastaan vain kaksi sääntöä: Älä laita pitsaan liian vetisiä täytteitä, kuivaa ensin ne täytteet jotka sitä vaativat. Toiseksi, älä laita liikaa täytettä.
Niitä, jotka pitävät amerikkkalaistyylisistä pannupitsoista ja muista röpellyksistä, suosittelen tylysti etsimään muuta lukemista.
Tämänkertainen pitsaseikkailu sai alkunsa, kun kysyin pojaltanani, minkälainen pitsa tehdään. Kului hetki netissä surfailua ja reseptien lukemista, innovaatiota, sekä soveltamista paikallisiin olosuhteisiin, kun jälkikasvu oli suunnitellut seuraavan pitsan:
- Mozzarellajuustoa (pitsajuustoa)
- Brie-juustoa
- Ranskankermaa (28% rasvaa)
- Pekonia
- Tuoretta chiliä
- Punasipulia
Nimeä reseptille ei ole vielä keksitty, mutta ainesta on vaikka mihin. En anna mitään määriä täytteille, koska sen verran jokaiselle täytyy jäädä vapautta. Muista kuitenkin, että enemmän ei välttämättä ole parempi. Jos pitsassa on liikaa täytettä, se ei paistu niinkuin sen pitäisi.
Hyvän pitsan perusta on aina pohja, joka kannattaa tehdä huolellisesti. Oikein tehty pitsataikina tottelee melkein pelkkää ajatusta ja muotoutuu helposti kokin käsissä.
Pohjan päälle tulee tomaatti ja juusto, tässä mainitussa järjestyksessä.
Sitten ranskankerma.
Ja Brie-juuston nökäreet.
Punasipulia, chiliä ja pekonia. Kasvisjyöjille tietenkin tässä vaiheessa voisi suositella vaikka herkkusieniä. Pitsaa ei saa pilata millään ituhommeleilla.
Ja 300 asteisessa uunissa paisto ei kestä kauaa.
Vaikka tämän pitsan kuuma täyte vähän rempsahtikin uunista otettaessa, niin eiku iäntä kohti.
--
tyy, 24.1.2010
Utsjoen Lapin kesäkuu.
Odotan.
--
tyy, 16.1.2010
Satuinpa taas joutessani saunan jälkeen lukemaan Kullervo Kemppisen kirjaa Lumikuru. Paljon on noista ajoista muuttunut, eikä Saariselkä enää ole sellainen koskematon paratiisi. Sokostin jylhyyden on kesyttänyt teleyhtiön masto ja Muorravaarakan erämaisuuden tallannut retkeilijöiden sankka joukko.
Vaan yksi asia on vielä pysynyt sama. Se on eräänlainen tunturipuhe, veikeä tapa liioitella, laittaa Lapin lisää. Se ei suinkaan ole valehtelua tai tyhjänpuhetta, kaukana siitä, vaan eräänlaista rakkaudenosoitusta ja ystävällistä ylisanailua. Tämä tapahan on yleistynyt pelkastään etelän miesten keskuudessa, sellaisten jotka Lappia vain luulevat tuntevansa. Oikea lapinmies ei koskaan liioittele.
Vaan on Kemppinen sortunut aliarviointiinkin. Kuvailee eräässäkin kohdassa hyttysten paljoutta sillä, että puhaltaessa jää ilmaan ikäänkuin tunneli hyttysten jäljiltä. Täytyy hymähtäen todeta, että ei ole laamanni oikeaa räkkää nähnytkään. Kahdeksankymmentäluvulla Nuorttin laaksossa kaksi vaellusseurueen ensimmäistä vastakuoriutuneiden hyttysten pilveen eksynyttä menetti tajuntansa välittömästi, koska ilmaan ei enää mahtunut yhtään happea. Vain retkitovereiden ripeä toiminta pelasti vaeltajat.
Myös mäkäräpaljoudesta olen nähnyt esimerkin muutaman vuosi sitten, kun Pöyrisjärven erämaassa kauhoimme vauhtia mäkäräpilvista Porrastuntureille kiivetessämme.
Vaikka tämä tarina oli tosi, emme onneksi sentään usko sitä vääräleukaa, joka uskotteli tehneensä rakotulilla kuivaamistaan hyttysistä lypsyjakkaroita tapettuaan ne metrisen koivuhalon iskulla silmien väliin. Kukaan ei ole niin hölmö, ettei alyäsi, ettei kertojalla voinut mitään koivuhalkoja olla saatavilla niissä olosuhteissa.
--
tyy, 14.1.2010
12.1.2010 Talviretkeilyä suunnittelemaan
Jaa, jaa. Politiikasta tulee vähän tukkoinen olo, eikä minun pitäisi alkaa semmoiseen jahnaukseen ollenkaan. Joskus ei vaan saa pidettyä kaikkea puutaheinää sisällään, vaikka se ehkä olisi parempi ratkaisu.
Nyt luulen, että pitäisi alkaa kertaamaan talviretkeilyn saloja. Kun pää on kerran saatu auki viimetalvisella pääsiäisvaelluksella ja varusteetkin jo kertaalleen hankittu, niin eiköhän sitä pitäne taas lähteä tarpomaan Lappiin noihin samoihin aikoihin. Hanget ovat etelässä nyt siinä kunnossa, että pulkan vetämisharjoittelut onnistuvat kyllä. Viimevuotisen Päijänteen retken uusiminen on ollut mielessä, mutta koiranpentu on vähän asettanut vaatimuksia vapaa-ajan vietolle.
Retkilehti Outa ilmestyy taas kuun vaihteessa, muistahan lukea. Ja vielä parempi, jos sinulla on juttuja tai kuvia joita haluaisit julkaista. Rekisteröidy niin pääset kirjoittamaan, vielä ennätät!
--
tyy, 12.1.2010
Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk) loihi lausumahan Helsingin Sanomien tänään ilmestyneessä sunnuntaiartikkelissa Mitä tehdä Lapille? jälleen kuolemattomia sanoja. Iku-Paavon lausunto ei ole kenellekään mikään yllätys, mutta nosti taas mieleen tämän niin maan ihmeellisen asian: tässä maassa on korkeita tahoja, joiden mielestä nykyisetkin kansallispuistot ja suojelualueet ovat liikaa ja niistä olisi päästävä eroon. Millään muulla tavalla on vaikea ymmärtää Väyrysen viittausta siihen, että muualla maailmassa kansallispuistoja hoidetaan ja niihin rakennetaan jopa maanteitä, että ihmiset pääsisivät niistä nauttimaan. Väyrysen lausunto ei ole toki yllätys, koska hän on aiemmin muun muassa sanonut, että kansallispuistoissa voitaisiin myös sallia hakkuita.
Siis mitä? En nyt puutu siihen, että en oikein tiedä miten luontoa tarvitsisi erityisesti hoitaa, mutta mihin kansallispuistoon Suomessa ei muka pääse autolla? Vai tarkoittaako Väyrynen ehkä, että Hetta-Pallas reitille olisi syytä rakentaa moottoritie tai avata Luirojärvi moottorikelkkaliikenteelle? Ehkä Väyryselle tulee yllätyksenä se, että Suomen erämaissa tai kansallispuistoissa ei ole yhtään paikkaa, mihin normaalikuntoinen ihminen ei pääse kävelemällä, mutta ehtihän puoluetoverinsa Mauri Pekkarinen tosin jo viime kesänä pohtimaan samansuuntaisia suuria ajatuksia tuliterät vaelluskengät jalassa. Kummallekaan ei taida olla selvää, että Suomessa ei ole yhtään paikkaa, joka on yli kahden päivän kävelymatkan päässä maantieltä.
Kuorboaivi 15 km
Onko Keskustapuolueella nyt alkamassa todellinen mission ajaa alas Lapin suojealueet ja valjastaa ne temmellyskentäksi massamatkailun heinäsirkkalaumoille? Kun Väyrysen ja Pekkarisen sammakoihin vielä lisätään antiympäristöministeri Paula Lehtomäen Pallas-projekti ja Kollajan altaan rakentamisen uudelleen lämmittely, en voi muuta kuin ihmetellä Keskustapuolueen ympäristöpolitiikkaa. Tämä minun on sanottava siitäkin huolimatta, että en ole missään mittakaavassa poliittinen henkilö, enkä minkään puolueen jäsen. Helsingin "cityvihreätkään" (Väyrysen termi) tuskin pitävät mielipiteitäni ominaan. (Mutta tavallaan olen kieroutuneella tavalla ylpeä siitä, että minua on sanottu sekä viherpiiperöksi, että teknofasistiksi samana päivänä.)
Kullervo Kempinen kirjoitti kirjassaan Lumikuru:
"Ei! Lappia ei ole se, minkä maantien varresta löytää. Lappia, lumoavaa, tarunhohtoista ja sadunsiintoista erämaata on yksin tuntureissa, kuruissa, kesyttöminä pauhaavissa koskissa ja villisti ryöppyävissä virroissa. Sitä ei näytetä kenellekään ilmaiseksi auton ikkunasta, vaan sen luokse on taivallettava vaivojen ja vastuksien, uuvuttavan vaelluksen tietä."
Ilmeisesti ulkomaankauppaministeri ei ole lukenut tai ymmärtänyt Kemppistä.
--
tyy, 10.1.2010
Pääkaupunkiseudulla on lumisin talvi 40 vuoteen.
9.1.2010, klo 11.13
Samaa ei voinut sanoa vuodesta 2007
9.1.2007, klo 11.13
Eivät ne ole vuodet veljeksiä, ainakaan nämä kaksi.
--
tyy, 9.1.2010
8.1.2010 Vaelluksen säännönmukainen säännöttömyys
Kaupunkieläjä joutuu aina silloin tällöin pohdiskelemaan omien tekemistensä ja olemistensa merkityksiä. Näiden merkitysten pohtiminen vaatii irto-ottoja ja muutosta mielen kahlitsevaan arkiseen ympäristöön.
Nykyajan yhteiskunnassa elämme sääntöjen ympäröiminä. Näistä säännöistä meillä on kaikilla vähän omat versiomme ja noudatamme kaikki niitä omalla tavallamme, parhaan ymmärryksemme tai tahtomme mukaan. Joskus säännöt kuitenkin kolisevat ikävällä tavalla elämän pinnojen välissä ja vapauden kutsu kaikuu voimakkaana.
Vaellus, jos mikä, antaa vapauden unohtaa nämä säännöt, eikö niin. Ei enää heräämis- tai nukkumaanmenoaikoja, ei kokouksia, työaikoja. Ei enää mitään tarkoin säänneltyä ja kontrolloitua elämää. Voi herätä kukonlaulun aikaan tai nukkua puoleenpäivään, aivan miten haluaa. Mutta entä käytännössä? Kuinka moni vaeltaja kulkee vapaana suunnitelmista ja säännöistä. Entä kuinka moni todella haluaa sitä? Entä kuinka moni säännöistä ja rutiineistä piittaamattomuuttaan vakuuttava kulkija loppujen lopuksi orjuuttaa itseään sillä kiduttavalla mahdollisimman paljon tekemisen pakolla, joka juuri erämaassa pitäisi unohtaa?
Toisaalta, on myös niin, että vaellus tuo mukanaan paljon pieniä kirjoittamattomia tapoja ja rutiineja, joita voi pitää sääntöinä. Tämä yksinkertainen, hallittu, pienimuotoinen säännöstö, joka palvelee sekä selviytymistä, mukavuuttaa, että olemisen yksinkertaisuutta, luo siis ainutlaatuisen mahdollisuuden täydelliseen olemisen hallintaan muuten niin kaoottisessa maailmassa. Tälläinenkin oleminen on mahdollista vain vaelluksella.
Onko vaellus siis vapautta säännöistä ja tavoitteista, pikkutarkkaa selvitymisrutiinien noudattamista vai pakonomaista mahdollisimman paljon tekemistä? Kaikkia näitä piirteitä löydän itsestäni ja kukapa tietää, tai edes välittää, millaista oikean vaelluksen pitäisi olla. Minulle vaelluksen henkisessä tilassa oleminen on kuitenkin täynnä merkityksiä ja on pidettävä visusti huolta siitä, etten erehdy tekemään niistä kaikista sääntöjä, ainakaan liian sitovia.
Luonnossa ja erämaassa kulkijaa sitoo vain yksi ainoa yhteinen sääntö: kunnioita elämää, luontoa ja häntä, jonka polku risteää omasi kanssa.
--
tyy, 8.1.2010
2.1.2010 Lupauksia ja ennustuksia (ei)
Uutta vuotta, vaikka vähän myöhässä.
Myöhässä kirjoittamisessa on se etu, että on ennättänyt harkita sanomisiaan ja tässä tilanteessa varsinkin uudenvuoden lupauksia toisenkin kerran. Nyt onkin käynyt niin, että en muista oliko mitään lupauksia edes mielessä. Jos niitä on ollut, luulen niiden sisällön olleen varsin tyhjänpäiväinen.
Tästä vuodesta kehittynee monessa mielessä varsin erilainen kuin viime vuodesta, sen verran uskaltanen tässä ennustaa.
Näyttää vakavasti siltä, että tämäkin päiväkirjamerkintä olisi voinut jäädä kirjoittamatta ilman, että paljonkaan informaatiota olisi menetetty.
--
tyy, 2.1.2010
Vanhemmat päiväkirjamerkinnät >