Pääsivulle Lapin vaelluksia
Ounastunturi huhtikuussa 2009
Katso kuvat >
Ounastunturi pääsiäisenä 2009
Taikatalvi tunturissa. Aurinkoinen keli ei ole aina paras. On helppo valokuvata kimmeltävää hankea ja sinistä taivasta. Mutta kuvata ilman värejä, ilman valon suuntaa, ilman kontrastia. Siinäpä jotain aivan muuta.
Vaelluksen kuvakooste löytyy täältä.
Kuvissa esiintyy melkoisesti värivirhettä, jota en ole jaksanut korjailla sen paremmn kuin valkotasapainoakaan. Joistain kuvista olen kaivanut hieman yksityiskohtia esiin kuvankäsittelyohjelman avulla.
Vaelluspäiväkirja on tällä kertaa hieman toisenlainen, ei kukaan aina jaksa lukea seikkaperäisiä selostuksia toinen toistaan tylsemmiltä reissuilta.
Vaelluspäiväkirja
Uusi maailma, herääminen. Kaksi miestä valkoisen unen keskellä.
Eivät juuri puhu, hiihtelevät hiljakseen, molemmat omiaan pohtien. Päät pyörivät, korvat kuuntelevat hiljaisuutta, katse kohtaa valkoisen seinämän. Maailman reunalla.
Tuossa se loppuu.
Siirtymä tunturiin
Turistibaana, ohutta lunta tunturituulessa. Hiki virtaa.
Kuka sanoi, että pulkkaa vetäessä ei saa hikoilla.
Vaatteet litimärkinä miettivät tätä ristiriitaista ohjetta ja pulkka liikkuu, metri metriltä, kilometri kilometriltä.
Tuuli hyytää markää kehoa.
Autiotupa.
Mutta se ei olekaan autio. Roskakori tulvii ja liesi on likainen. Tämän tuvan ääni on tänään kova.
Saapashuovat kuivuvat, vatsat täyttyvät ja matka jatkuu, onneksi, ylös paljakkaan.
Suksi liukuu, pysähtyy. Sitten, aivan yht'äkkiä, ei ole enää kiire ja ovat perillä.
Puronvarsi on jäässä, vain kesän kuvan voivat aistia.
Tamppaavat teltalle pohjan suksilla lumeen, eikö niin, antavat kovettua ennenkuin pystyttävät teltan. Mutta lumi ei kuuntele, se on hienoa soraa ohuen hankikannon alla. Tampatessa tanner muuttuu vyöryväksi hiekkalaatikoksi ja lapiot kaivetaan esille.
Kyllä on iso tuo monttu, minkä teltalle tekevät. Taivas mustuu.
Viimeiset telttanaulat, toti ja soppaa. Eivät jaksa kokata niin paljon kuin pitäisi. Vatsat kurnivat syömätöntä iltasta.
Tuuli soittaa telttaa. Kestäähän se? Muutama naula puuttuu.
Yöllä riekko etsii pulputtaen kopeekkojaan puronvarressa.
Taikatalvi
Aamu, erämaa, osa maailmaa on kadonnut.
Lumikengät jalkaan ja tunturiin, ylös tuonne, missä ei näytä olevan mitään, mutta joka silti vetää puoleensa vastustamattomasti.
Sumusta aukeaa taikatalvi. Sen takana ei ole mitään.
Ovat hiljaa. Toinen kuvittelee kesän vihreät lehdet valkoiselle kankaalle, toinen miettii omiaan, mitä näitä.
Kurua ylös hiljaa. Lumi piirtää näkymättömiä viivoja yhdessä taivaan kanssa.
Suunnat ja etäisyydet eivät enää ole.
Kaarroksen tekevät, kurun tutkivat, sitten takaisin leiriin.
Tuonne jonnekin. Mutta kenen jäljet tässä on? Lumikengillä ovat kulkeneet ympyrää.
Nöyrtyvät seuraamaan kulkijan uutta jumalaa, satelliittipaikannuslaitetta.
Upottaa
Teltta jättää suuren kuopan, jota ihmettelevät ja murehtivat sen maisemaa pilaavaa rumuutta. Lohduttautuvat tietäen tunturituulen tekevän maisemointityön.
Ahkio nousee ylös paljakkaan, siniseen maisemaan, joka sulautuu valkoiseen, maalaamattomaan kankaaseen.
Laskevat alas jokilaaksoon, hanki pettää. Kiroukset nousevat mieleen, rauhan etsijöillä.
Auraavat kunnon uran seuraaville kulkijoille ja tupa toivottaa tervetulleeksi umpihankihiihtäjät.
- Janottaa. Otatko totin?
Tupa antaa heidän jäädä, jos ihmisiksi elelevät.
Maailman reunalla
Murku ei ole aamua pelännyt, on tunturin kylkeen takertunut lämpöisenä usvana.
Lumikengillä nousevat puron vartta, kiemurrellen, ylityksissä lumisillalta kantoa toivoen.
Maailma on hiljainen solina, koskikara on täällä isäntä.
Ylhäällä puron latvoilla kaikki häviää, kulkijat ihmettelevät maailman seinää.
Illalla aurinko käy katsomassa laaksoa, mutta ei viihdy tässä valkoisen usvan maassa.
Paluu
Aamulla aikaisin jättävät kämpän, mielessä sulava hanki ja takkala.
Ylös paljakkaan, ennenkuin päivä lämmittää hangen upottavaksi ja lumen suksenpohjaan takertuvaksi.
Suksi lipsuu, mutta valmis ura kantaa kulkijat laaksosta ja paljakka aukeaa. Suksenkärkeä kauempana ei ole enää latua.
Katse seuraa tuulen pyyhkimää tulojälkeä, suunnat katoavat, tasapaino pettää.
Hajullako suunnistavat loppumatkan?
Kuukkelin aamu
Viimeisenä aamuna aurinko riisuu tunturin valoonsa.
Tulee kuukkeli puolisonsa kera tiedustelemaan makkaravaraston riittävyyttä.
Eivät serveeraa äijät kuusankaa rouvineen, kelvottomat, vaan hiihtävät takaisin sinne jonnekin mistä tulivat.
Jää kuukkeli oksalleen elämään kevättä.
-- tyy, 16.4.2009
Vaelluksen varusteluettelo löytyy täältä.
Muista katsoa kuvakooste.
