Pääsivulle Lapin vaelluksia
Tarvantovaara 2005
Katso kuvat >
Tarvantovaara heinäkuussa 2005
Olin aina välillä katsellut Tarvantovaaran erämaata kartoista sivusilmällä, mutta seudun yleisilme ei ole oikein koskaan miellyttänyt. Tänä vuonna kuitenkin päätimme alueen katsastaa. Tarvantovaara on suhteellisen vaativaa vaellusmaastoa. Korkeuserot eivät ole suuria, mutta täällä haasteena on suo ja pajuhelvetti, joita aina ei edes kartan huolellisella lukemisella onnistu kiertämään.
Voit katsoa reissun kuvat täältä.
Vaelluspäiväkirja
- Sä kayttäydyt oudosti! PK kuulosti arsyyntyneeltä.
- Miten niin? minä protestoin.
- Kavelet minne sattuu, näkeehän tuon.
- Eiku, haen tässä vaan reittiä. Musta tuntuu, että tää kompassi ei toimi, olisko häiriöitä tai jotain. Tuon joen pitäis olla tuossa ihan just.
- Just joo, sanoit samaa tunti sitten.
13.7.2005, päivä -1
PK saapuu Kuopion linja-autoasemalle sovittuun aikaan. Jatkamme rutiininomaisesti, tällä kertaa turhaankin kiirehtien Iisalmeen, Keminmaalle ja Hettaan yhtä soittoa.
17:00 Hetan lomakylä. Hetan lomakylän mainio puusauna maistuu jälleen hyvälle.
14.7.2006, päivä 0
Kohmelo herättää klo 7.00. Olimme innostuneet liikaa juhlimaan kesälomaa nauttimalla väkijuomia ja nyt se kostautuu. PK nukkuu.
Laitan tavarat reppuun, värkkäilen aamiasta ja mietin päivän ohjelmaa. Tarkoitus on lähteä vaellukselle Lavivaaralta, jonne kuulemma rakennettin aikanaan jopa hotelli ja laskettelurinne. Homma ei ilmeiseti kannattanut, koska paikka on nykyään autio.
12.00: Lavivaaran parkki.
Mäkäriä näyttäytyy muutamia ja pari hyttystä, ei paniikkia. Pakkaamme rauhallisesti ja ihmettelemme hylättyä hotellia ja laskettelurinnettä. Rinnettä pitkin on ainakin helppo aloittaa tämä vaellus.
Aloitamme rauhallisen kiipeämisen Lavivaaran huipulle hylätyn laskettelurinteen pohjaa myöten. En tiedä miten kauan sitten täällä oli toimintaa, mutta vaikka rinne vielä selvästi näkyykin, on kasvillisuus jo alkanut vallata omaansa takaisin.
Lavivaaran huipulta maisemat ovat komeat. Otan kompassisuunnan pienemmän järven eteläpäähän.
14.30 Lounas ylemmän Lavijärven rannalla. Nyt hyttysten olemassaolo tulee selväksi: Tänä kesänä on varmasti palattu entiseen aikaan ennen räkättömiä hulluja vuosia. Vuoden 2002 kesä oli suuressa osassa Lappia täysin räkätön, eikä kahtena seuraavanakaan vuonna ötököitä ollut kiusaksi asti. Mutta nyt tilanne on toinen: Mokkiaiset ovat palanneet suurina pilvinä hallitsemaan näitä seutuja.
17.00: Perillä Harrijärven rannalla. Ei mitenkään tyylikäs suoritys. Pieni huolimattomuus suunnistuksessa vei meidät suoraan suolle jonka olin tahtonut välttää. Pyrimme Harrijärven luoteisrannalla kartassa näkyvälle kuivalle kumpareelle, mutta jouduimme liikaa oikealle suoraan pajuja kasvavaan vetiseen jänkään. En tietenkään malttanut kääntyä ajoissa takaisin vaan jatkoin reitin etsimistä itsepäisesti kunnes olimme enemmän tai vähemmän suo saartamina. Kun sitten molempien kengät viimein haukkasivat vettä, voitiin kuiva reitti unohtaa. Typeryydestä joutuu maksamaan.
Nyt kaipasin vanhoja aikoja jolloin ainoa jalkine oli kumisaapas: Tämä ei todellakaan ole vaelluskengälle sopivaa maastoa!
Onneksi löysimme karttaan merkitsemättömän pienen kuivan kennään, jossa oli hyvä telttapaikka. Vahinko oli jo kuitenkin tapahtunut ja kengät litimärkiä ensimmäisen vaelluspäivän päätteeksi: Nolla pistettä minulle reitin valinnasta ja toteutuksesta.
Olemme n. 300 m etelään suunnitellusta leiripaikasta, järveen laskevan joen eteläpuolella. Telttapaikka on muuten hyvä, mutta järvelle joutuu kahlaamaan pajukkoisen suon läpi. Ei voi mitään, tähän on tyytyminen.
Ilma on kylmä, joten ei ole todennäköistä, että kengät kuivuvat huomiseksi.
Heittelen uistinta päivällisen jälkeen. Jo toisella heitolla tumma varjo nielaisee lippani: Hauki, tietenkin. Kelajarru on aivan liian löysällä n. 3 kiloiselle hauelle ja joudun ruuuvailemaan sitä tiukemmalle toivoen koko ajan, että hauki irtoaisi itsestään jättäen kuitenkin siiman katkaisematta. Onnistunkin saamaan jänkäkoiran lähietäisyydelle ja tempaisen sen niskasta rannalle. Toimenpiteessä otus irtoaa itsestään ja vierähtää takaisin järveen: Terve menoa.
Lopetan kalastuksen tähän, koska ajatus paistetusta hauesta ei kiinnosta. Kaipa tästä muutakin voisi saada, mutta epäilen pahasti, että jos jatkan heittelyä löytyy haukia tästä kohtaa järveä vielä muutama lisää. Kyllä hauestakin saa syötävää ruokaa, mutta ei oikein näin ekana päivänä innosta.
Juuri kun palaan teltalle, reisilihaksessa kramppaa. Kaadun maahan suorilta jaloiltani. PK ihmettelee meininkiä kun kierin maassa reittä pidellen ja kiroillen. Suonenveto reisilihaksessa ei tosiaan tunnu hyvältä. Huono kunto ja suossa tarpominen vaatii nyt veronsa.
Kestää useita minuutteja ennenkuin pääsen taas nousemaan ja uskallan kävellä. Kylläpä tuntui häijyltä. Syövät jotkut kuulemma magnesiumia kramppien ennaltaehkäisyyn, ehkä pitää minunkin kokeilla. Aiemmin ei vaan ole ollut tämmöisiä ongelmia. Vanhuus lähestyy?
15.7.2005, päivä 1
10.56: Rinkat pakattu.Yö meni hyvin. Krampit vaivasit minua ajoittain, mutta lopulta nukuin sikeasti. PK nukkuu aina sikeästi, olipa tilanne mikä tahansa. Lucky man.
Reitti Harrijärven pohjoispäähän johtaa helvetillisen pajuviidakon läpi. Jossain viidakon keskellä on joki, joka on ylitettävä. Lähden tiedustelumatkalle ilman rinkkaa.
10:30 Joki on kapea, mutta hyvin syvä. Leveyttä on juuri sen verran, että hyppäämällä ylittäminen arveluttaa. Löysin kuitenkin pajuhelvetin keskeltä paikan, josta voi pajupuskia apuna käyttäen joen ylittää. Rinkan kanssa homma voi kuitenkin olla tuskallinen vaatien enemmän kuin muutaman hikipisaran.
15.00: Joen selvitettyämme jatkoimme matkaa järven pohjoispäähän, jossa odotti toinen joen ylitys. Yritin karttaa seuraamalla arvioida miten kauas kannattaisi nousta pohjoiseen ennenkuin kuin yrittää ylitystä. Mokasin tietysti: Löysimme itsemme yli miehen korkuisesti pajuhelvetistä. Joki oli aivan lähellä, mutta rantaan ei oikein päässyt ja vaikka olisikin, miten ylitys onnistuisi? Pajuviidakko jatkui aivan rantaan saakka ja pajut kurottivat joen yli molemmin puolin.
Taistelimme viidakossa aivan liiian pitkältä tuntuvan ajan. Ehkä olisi tämäkin ylityskohta kannattanut jättää kokeilematta. Viimein onnistuimme ylityksessä joen koskipaikasta taiteillen pajupuskalta toiselle. Tähän paikkaan en enää koskaan halua tulla takaisin.
Kirottu pajuhelvetti. Tällaistako täällä on joka paikassa!
Jatkamme Ylijoen vartta pohjoiseen. Ohitamme hienon leiripaikan joka houkuttelee jäämään, mutta on liian aikaisin. Tänään on tarkoitus jatkaa vähän pitemmälle. Sade yllättää ja lepäämme sateensuojassa tunnin verran.
19.00 Leirissä Tarvantovaaran rinteellä. Kävely meni 2 tuntia pitkäksi leiripaikkaa etsiessä, jokin mättää nyt suunnittelussa tai sitten vaan tuuri on huono. Nyt väsyttää ihan liikaa. PK on myös uuvuksissa ja sanookin sen vaikka yleensä ei valita koskaan. Räkkä on helvetillinen ja päätimme kokata sisällä teltassa, vaikka se ei olekaan viisasta puuhaa teltassa jossa ei ole absidia. Mäkäriä on kuitenkin niin paljon ja olemme sen verran väsyneitä, että viritämme trangian teltan keskelle solumuovipalasen päälle. Homma sujuu ilman sähellystä, mutta en tätä kyllä mielelläni harrasta.
20:40 Viimein maha täynnä ja levollinen olo. Juomavesi on erinomaista, sillä teltan lähellä virtaa puro suoraan Tarvantovaaran huipulta. Tästä on hyvä tehdä vaikka "tunturilonkerot", juoma joka lanseerattiin Nuorttijoella 80-luvun alussa: 1 osa kossua ja vähintään 5 osaa tunturipuron vettä. Nautitaan heti.
16.7.2005, päivä 2
7.54: Rauhallinen ja tyyni yö Tarvantovaaran kupeessa. Räkkä ei hellitä, mutta homma on hoidettava. Kengät ovat yhä märkiä, mutta olemme kuitenkin levänneitä ja toipuneet eilisen "pajuhelvetistä".
Laitan kengät ja sukat kuivumaan kiven päälle ja palaan telttaan.
Vaikean maaston takia päädyimme reittimuutokseen, muuten epäilin matkasta tulevan liian tuskaisen.
12.20: Ready to go. Räkkä jatkuu!
16.00: Eksyksissä!
Leirissä Villenjoen varressa. Tännehän meidän ei pitänyt tulla, mutta kun...
Jotain outoa tapahtui Tarvantovaaran kupeessa. Kuljin huolimattomasti, en katsonut kompassia ja kun katsoin en huomannut, että se näytti väärin! Kun viimein huomasin, että suunta johon kuljimme ei varmasti ollut se mikä luulin sen olevan oli jo myöhäistä: Olimme eksyksissä. Tain siis tarkemmin sanoen emme tienneet tarkalleen missä olimme.
Tänään olen sekoillut tosi pahasti. Ilmeisesti kompassin neula ei liiku täysin vapaasti vaan siinä on jotain häikkää. Täytyy tutkia asiaa tarkemmin. Tai sitten on magneettisia häiriöitä. Tai sitten kuvittelen. Tai jotain.
Paikansimme lopulta itsemme Villenjoen rantaan, n. 2 km siitä mihin olin kuvitellut meneväni. Selvitettyämme asiaa kävi ilmi, että olemme jälleen kerran kiertäneet pahan kerran oikealle ja syy valkeni minulle lopulta: Emme olleet edes eilen siinä missä luulin, olimme siis olleet eksyksissä 1,5 vuorokautta edes sitä huomaamatta!
No, eihän tämä mitään haittaa, mutta harmittaa ja nolottaa tämmöinen huolimattomuus, pitäisi jo osata paremmin. Olemme kuitenkin taas kartalla ja huomenna suuntaamme ylemmälle Kärppälömpololle Villenjärven kautta. Villenjoen varsi näyttää kartassa kulkukelvottomalta suolta, mutta toivon että sieltä löytyy joku reitti kuitenkin.
17.7.2005, päivä 3
8:30 Yö ovat erittäin lämpimiä. Räkkä masentaa hieman mikä on yllättävää, koska aikaisemmin se ei ole juuri minua vaivannut. Luulen kuitenkin, että syynä ovat viimeiset räkättömät vuodet jolloin sitä ehti jo tottua liian hyvälle. Fiilistä on jonkun verran myös laskenut 3 perättäisenä päivänä tehdyt suunnistusvirheet. Itse asiassa olimme kulkeneet harhaan ainakin 24 tuntia edes tajuamatta sitä. Kompassissa tosiaan on jotain vikaa, neula ei liiku kunnolla, paras alkaa katsoa suuntaa myös auringosta varmuuden vuoksi.
Villenjoki on liian pieni kalastukseen, vaikka miksipä tuossakin ei tammukoita olisi. Yritin aikani, mutta heittely on hankalaa joen kapeuden ja ryteikön takia.
PK nukkuu. En viitsi vielä lähteä teltasta räkkään, vaan odotan aamu-uutisia radiosta.
11.00: Leirin purku ja aamutoimet ovat hyvässä käynnissä. Suuntaamme ylemmälle Kärppälompololle.
18.45: Nyt on viimein loistava leiri tuulisella paikalla! Tässä on mukava huilia ja kerätä voimia stressaavan alkumatkan jälkeen. Lompolo on varmasti melko kalainen koska sain helposti kaksi harria jotka tosin päästin menemään alamittaisina. Yksinäinen laulujoutsen uiskenteli rauhallisesti lompololla.
Fiilis on nyt tosi hieno alkumatkan koettelemusten jälkeen. PK mutisee levottomia teltan veda-suuntauksesta tai jotain, mutta luulen, että teltta suunnataan tuulen mukaan niinkuin ennenkin.
23.00: Päivän kova mäkäräräkkä muuttuu hyttysiksi.
18.7.2005, päivä 4
11.30: Hieno päivä ja räkkäkin helpottaa, niin että ulkona voi syödä vaikeuksitta. Vaeltamisen sijaan tänään paistetaan lettuja.
Aamulla käyn kalassa. Tappelen ensin kahden hauen kanssa, joista suurempi vie lippani. Vaihdan lusikan toivoen, että sama hauki mahdollisesti ahneena kävisi kiinni uudelleen ja saisin lippani takaisin. Heitän lusikkaa kerran ja pieni hauenpulikka tarttuu kiinni. Sitä vetäessäni lipparosvo iskee varjosta. Uskomattoman ahne jänkäkoira. Katselen parin metrin päästä kuinka iso hauki nielee pienempää serkkuaan. Odotan hetken ja yritän vetää parivaljakon rantaan. Liian aikaisin! Iso hauki kakoo hauenpuikkarin nielustaan. Näen vielä vilahduksen parhaasta lipastani rantarosvon leukaperissä ennenkuin se katoaa.
Harmittaa, mutta päätän vielä palata ja yrittää lipan takaisin saamista. Suvannon vakituisena asukkaana hauki saattaisi hyvinkin vielä jäädä kiinni. Seuraan Tarvantojokea ja joen suulta lompolon yläpäästä tarttuu hirmuisen kokoinen hauki jälleen lippaani. Kokoa on vaikea vedessä arvioida, mutta suuri se on! Näen elukan matalassa vedessa ja yritän vetää siimaa tiukalle ettei se katkeaisi hauen hampaisiin. Aikani tapeltuani saan sen rannan tuntumaan. Lippa on kuitenkin sen verran huonosti kiinni, että rantarosvo pakenee jaloistani syömään arvokalanpoikasia.
Päätän, että lompolossa kalastaminen on loppu. En halua menettää kaikkia lippojani hauille. Ylempää joesta saankin 2 harjusta ja palaan teltalle n. 3 tunnin puuhastelun jälkeen.
Parin sadan metrin päässä telttapaikastamme on porokämppä kumpareella jonka takarinteessa on lähde. Käyn hakemassa astiat täyteen raikasta lähdevettä. Olin puhdistanut lähteen jo edellisenä päivänä ja kaivanut kuoppaa hieman syvemmäksi, nyt lähde toimii hyvin ja vesi on kirkasta ja puhdasta.
24.00: Laiska ja helteinen vapaapäivä päätöksessään. Tänään oli lähes räkätöntä. Ukkosmyrsky kasteli leirin keskipäivällä ja jouduin jälleen toteamaan, että vanha teltta alkaa jo tulla tiensä päähän. Kova jatkuva sade kastelisi varmasti ennen pitkään myös sisällä olijat.
Lämmin ukkosmyrsky kannattaa käyttää hyväksi. Ulos ilman vaatteita, kevyesti saippuaa pintaan, anna sateen huuhdella. Tämä tuntuu todella hyvältä, suosittelen.
19.7.2005, päivä 5
7.30: Aurinko herättää. Teltasta on päästävä pois, on niin kuuma. Ihmeiden ihme. Ei ötökän ötökkää ja päivä on upea!
10.30: Suuntana Palovaaranjärvet. Pakkaan takin reppuun, koska räkkä on poissa ja on todella lämmin.
Matkalla ohitamme paikan jossa poronvasa on tavannut tiensä pään.
18:20 Palovaaranjärvet. Ilma on helteinen ja painostava. Matka suju leppoisasti vaikkakin hikisissä merkeissä. Maisevat olivat vaihtelevia: Paljakkaa, jänkää, koivumarastoa, lehtoa, avokalliota.
Matka taittui nopeasti ja olimme perlillä n klo 15.00. Nyt on todella kuuma, tuntuu kuin olisi ukkosta ilmassa.
20.30: Lämpötila on mittarin mukaan 25 ºC. Räkkä on poissa, on tämä nyt hienoa! Mutta on tässä jotain outoa. "Tämä ei oo hyvän eellä", niinkuin Pohjois-Karjalassa optimistisesti tavattiin sanoa.
Valmistan "poronkäristyksen": Kuivattu poronliha vuollaan poikkisyin paperinohuiksi siivuiksi ja liotetaan vedessä ainakin tunti. Liotetut lihalastut pikapaistetaan voissa. Lisätään vesi ja perunamuusijauhe, hyppysellinen rakuunaa tai muuta yrttiä jos tykkää. Valmiiseen annokseen reilu voisilmä. Takaan, että maistuu.
23.00: Sataa. Vetäydyimme telttaan sekä etelästä että pohjoisesta yhtä aikaa lähestyvien ukkosrintamien alta. Tuulee jäätävästi pohjoisesta niin, että on pakko vetää makuupussia korville vaikka vain 2 tuntia aiemmin oli polvihousukelit.
01.50: Ukkonen on jatkunut lähes 2 tuntia korviahuumaavana. Tallaista en ole monesti aiemmin kokenut. Välillä näyttää siltä, että salamat valaisevat taivasta yhtäjaksoisesti: Aina jossain suunnassa välähtää. Täällä myrskyn kokee eri tavalla kuin kaupunkiasunnon suojassa. Tekisi mieli mennä seisomaan ulos sateeseen, mutta on niin kylmä...
20.7.2005, päivä 6
10:51: Teltta purettu ja valmistaudumme toiseksi viimeiselle etapille. Aamu valkeni hyisenä ja synkkänä, mutta eipä lennä hyttynenkään tässä kelissä. Suuntana Harrijoki.
17.30: Lavijärvi. Haastattelu erämäässä:
tyy: PK, mikä on suosikki maastotyyppinne?
PK: Suo, ehdottomasti. Suotahan Suomessakin löytyy ainakin 42 erilaista tyyppiä.
tyy: Mielenkiintoista.
PK: Todellakin mielenkiintoista. Vahinko vain, että missasin ennen matkaan lähtöä viikon suokurssin Hyytiälässä. Harmittaa.
tyy: Mutta nyt on vahinko tullut otettua takaisin?
PK: Kyllä, olen laskenut 38 erilaista suotyyppiä pelkästään tänään, joten eiköhön tuo menetys ole tullut korvattua.
20:00 Lämpötila +7 ºC, pohjoistuuli on jäätävä. Telttapaikka rantasuossa ei ehkä ole optimi, mutta menköön nyt, sopii reissun absurdiin luonteeseen.
Patikka Lavijärvelle oli jälleen ikimuistoinen. Jänkää, Kivivaara, jänkää, Harrimarasto, jänkää, pajuhelvetti, Harrijoki, jänkää, lisää jänkää...
21.7.2005, päivä 7
Leiri purettu. Nyt enää autolle Lavivaaran yli ja sivistys odottaa.
Kummallinen reissu, mutta jälkeenpäin vain mukavia muistoja. Aika kultaa...
Toivottavasti opimme tästäkin kohelluksesta jotain.
Magnesiumia olen ottanut kramppien ennaltaehkäisyyn tämän vaelluksen jälkeen. En tiedä toimiiko vai ei, kramppeja ei ole sen jälkeen ollut.
Eksymistä on joskus vaikea myöntää itsellee. Vastas kun seisoimme suossa polvea myöten, myönsin viimein etten tiedä missä olen. Tuolloin yritin keksiä selityksiä eksymiselle: Kompassin takeltelua, jopa magneettisiä häiriöitä.
Varoitusmerkit olivat nähtävissä ja olisin kyllä osannut tarkistaa suunnan auringosta vaikka taivas olikin osittain pilvessä, mutta jostain käsittämättömästä lapsuksesta johtuen annoin itseni kuvitella, että olimme kartassa eri paikassa kuin olimme. Ja tätä jatkui niin kauan, että eksyimmekin perusteellisesti.
Kesäkeleillä eksyminen ei useimmiten ole vaarallista, mutta liika väsyminen on. Virhe minkä teimme oli se, ettemme levänneet tarpeeksi kahden edellisen todella uuvuttavan päivä jälkeen. Kuntokaan ei ollut parhaassa terässä.
Siperia opettaa. Ja jänkä.
Näitä henkimaailman asioita analysoitaessa käy helposti ilmi, että eksymiselle on magneettisten häiriöiden, kompassineulan takeltelun, virvatulien ja pahojen henkien lisäksi olemassa paljon yksinkertaisempiakin selityksiä. Tosiasiassa olin vain täysin sekaisin uupumuksesta.
Kyllähän Tarvantovaaran ympäristössä todellakin magneettisiä häiriöitä esiintyy. En kuitenkaan usko, että saan tästä synninpäästöä, mutta laitan nyt huomautuksen tähän, ettei tule jaettua väärää tietoa.