Pääsivulle Lapin vaelluksia
Saariselkä elokuussa 2008
Katso kuvat >
Saariselkä elokuussa 2008
Tätä reissua suunnittelin vuosia ja aina väistin, syynä erakoitunut luonteeni ja poluttomiin erämaihin suuntautuneet aiemmat vaellukseni. Koska Saariselkä on kuitenkin jostain syystä "pakollinen" Haltin ja Pallaksen ohella, päätin tänä vuonna puutteen korjata. Mukaan oli tulossa muuten kokenut vaeltaja, mutta ensikertalainen lapinkävijä, joten ajattelin alueen sopivan hyvin tarkoitukseen. Autiotupia emme kuitenkaan tarvinneet ja reissu sujui rattoisasti vaihtelevassa kelissä.
Oliko ruuhkaa ja saiko erakko paniikkihäiriön? Lue vaelluspäiväkirja tai katso ainakin kuvat.
Vaelluspäiväkirja
Kamat märkinä ja likaisina Muotkan reissun jälkeen, uudet ruuat ostettava ja inventoitava, sitten metsään uudelleen lähes saman tien. Retkipäiväkirjassakaan ei ole enää tilaa ja kynä on kadonnut, joten uudet on hankittava. Muistanko kaiken?
Huomasin, että tämä meininki vaatii vähän uudenlaista asennetta, enkä ole olenkaan varma, että minua nyt huvittaisi lähteä uudelleen tunturiin. Toisaalta tämä systeemi ratkaisee pitkän vaelluksen ongelman: miten kantaa kahden viikon ruoka mukana ilman, että rinkka painaa kuin synti.
16.8.2008 Ajolähtö
Kengät ovat märät vieläkin! Olin koko eilisen ja tämän aamupäivän yrittänyt kuivattaa kenkiä ja muuta varustusta vaihtelevalla menestyksellä. Nahkaiset vaelluskengät ovat hankalimmat kastuttuaan totaalisesti, eikä niitä voi kovin radikaaleinkaan menetelmin kuivattaa jos haluaa niiden kestävän vielä seuraavaankin kesään.
No, on pakko pärjätä. Ajan Ivalon lentoasemalle iltapäivällä, jonne JL saapuu aikataulun mukaan. Pysähdymme nelostien pysäköintipaikalle inventoimaan varusteet ja tekemään loppupakkauksen, tämä sen takia, että Aittajärveltä olisi ikävä lähteä takaisin jos jotain tärkeää puuttuisi. Tästä ei ole pitkä matka Saariselän Kuukkeliin jos jotain vielä tarvitaan.
Varusteiden pakkaus vie aikaa; jonkin verran neuvottelua ja turhien varusteiden ja ruokien pois jättämistä on neuvottelun tuloksena.
Aittajärvelle ajo kestää yllättävän kauan, pari tuntia tähän hommaan kannattaa varata nelostieltä lähdettäessä. Tie on loppumatkasta melkoisen rikki varsinkin sateiden jälkeen, joten varovasti saa ajaa, viimeiset kilometrit menevät pääsasiassa ykkösvaihteella.
Aittajärvellä on ennestään kymmenen autoa. Pahimmat pelkoni nousevat pintaan, erämaa täynnä ihmisiä! Mikä erämaa se oikein on? Suomujoella näemme vilaukselta kaksi vaeltajaa, jotka ovat juuri ylittäneet joen ennen meitä. Ruuhkaa?
Alkumatka Suomun ylityksen jälkeen on melkoista maantietä. Alan jo tuntea oloni vaikeaksi ja Maantiekurun nuotiopaikalla, johon olimme suunnitelleet jäävämme yöksi koska ilta oli jo pitkällä, olen jo valmis jättämään polun taakseni. Sotkuinen nuotiopaikka ei houkuttele jäämään, joten polulta poikkeamisen päätös on yhteinen: suuntaisimme Kuotmuttipään yli tunturin toiselle puolelle kartassa näkyvien pienten lampien tuntumaan.
Nousemme liiankin rivakasti ylös Kuotmuttipäälle ja se tuntuu jaloissa ja selässä. Ylhäällä laella jo olo helpottuu ja vakuutun, että täälläkin voi sielu levätä. On jo aika myöhä, mutta leiripaikka löytyy ja vettä on, vaikkakin päätämme sen keittää varmuuden vuoksi.
Tänä yönä on kuunpimennys, mutta en usko, että jaksamme mokomaa jäädä odottaamaan, väsyttää siihen malliin.
17.8.2008 Kaarnepää - Sarvijoen Latvat
Hieno aamu. Hyttysiä valitettavasti on, vaikka olin hieman odottanut, että tätä lajia ei tarvitsisi enää harrastaa näin myöhään elokuussa. Ötökät ovat eri mieltä.
Telttaa purkaessamme katselemme ihmeissämme kaakkoon Ruopimapäille, kuinka auringonsäteet heijastuvat märästä tunturista aivan kuin rinteillä olisi vielä lunta elokuussa!
Ennen puoltapäivää leiri on purettu ja suuntana on etelä ja Kaarnepää sekä sen takana Sarvijoki. Tarkkaa kuvaa meillä ei ole minkälainen päivämatka on edessä, kunhan tässä nyt ensin katsellaan ihan rauhassa vaan uutta maisemaa.
Pidämme taukoa Kuotmuttiojan latvoilla, josta löytyy pieni, kaunis putous. Tauko venyy pitkäksi, loikoilemme ja ihmettelen lukuisia mäntyjen ympärillä pörrääviä ötököitä, joiden lajista minulla ei ole minkäänlaista käsitystä. Niitä on kuitenkin kaikkialla mäntyjen ympärillä suurina parvina. Lieneekö sattumaa, että näyttävät olevan kiinnostuneita juuri männyistä, en tiedä. Yritän kuvata ötökkää vaihtelevalla menestyksellä.
Mukava on tauolla kanervikossa istuskella, sitten jatkamme matkaa.
Kaarnepään huipulla pysähdyn, näen Saariselän elämäni ensimmäisen kerran: Paratiisikuru, Vaulopää, yritän tunnistaa itselleni uutta maisemaa kartasta.
Etelärinnettä laskeutuessämme illan ruokavalio saa muutoksen. Olimme jo keräilleet joitakin yksittäisiä tatteja, mutta suurin osa on varsin matoisia ja saalis jää vaatimattomaksi. Sitten, yhtäkkiä, on tunturin rinteillä kantarelleja ennemmän kuin viitsimme kerätä.
Sieniä kertyy melkoinen pussillinen ennenkuin jatkamme matkaa Sarvijoelle, jossa on jo aika tehdä päivän lounassoppa. Lounaan jälkeen nousemme Vaulopään alarinteille suunnaten kohti Sarvijoen latvoja josta arvelen löytyvän rauhallisen asentopaikan.
Jäämme siis leiriin Sarviojan latvoille. On kuulemma kansallispuiston sääntö, että ei saa leiriytyä avotunturiin. Ymmärrän toki, että tällä pyritään estämään maaston kulumista, mutta mikähän tuo avotunturin raja nyt täällä oikein on? No, joka tapauksessa laitamme teltan korkealle joen törmälle, joka kyllä teknisesti avotunturilta minusta vaikuttaa, vaikka ympärillä onkin puita.
Tuleekohan tehtyä suurikin synti? Alas pusikkoon ei kuitenkaan ole telttaa laittaminen, joten tähän se vaan on pystytettävä. Vähän jäi lyhyseksi taas tämänkin päivän taivallus, laiskottaa?
Otamme pienet päiväunet ennen kantarellipäivällistä. Syönnin jälkeen jo väsyttääkin taas. Huomenna kohti Sokostia, mutta huiputusta pidän vähintäänkin epävarmana.
Ilma on tyyni ja lämmin, mutta kaipa näillä tuntureilla on muunkinlaista säätä varastossa?
18.8.2008 Siliäselkä - Riitelmäpäät - Sokosti
Yö Sarvijoen latvoilla on rauhallinen ja nukumme hyvin. Tänään jonnekin Sokostin suuntaan, varmaa suunnitelmaa ei ole, mutta ei sitä vielä tarvitse kauheasti murehtia, koska vasta huomenissa täytyisi alkaa katsella paluumatkaa, ettei homma veny pitkäksi.
Vähän laiskoja päiviä nämä ovat olleet, joten tänään voisi yrittää hieman reippaammin. JL ehdottaa, että jompikumpi ottaa "taukofasistin" roolin, emmekä pidä pitempiä taukoja kuin korkeintaa 15 min reilun tunnin kävelyn jälkeen. Rauhallinen tahtihan se on tuokin, joten minulla ei ole mitään sitä vastaan ja alan siis "fasistiksi", koska JL:llä ei ole rannekelloa mukana: Tänään kävelemme kellon tahdissa sen verran kuin kohtuudella jaksamme.
Puolipilvisessä säässä ylitämme Siliäselän kohti Riitelmäpäitä.
Vähitellen avautuu näkymä Riitelmäpäille, Luirojärvelle ja Sokostille. Kaunis on Saariselän erämaa. Ihmisistä emme ole nähneet vilaustakaan.
Ennen Riitelmäpäitä on tauon aika joella. Otamme vettä sen verran mukaan, että voimme tehdä jossain vaiheessa lounaan tunturissa, sitten ylös kivistä rinnettä.
Ylitämme Riitelmäpäät ja Sokostin massiivinen ranka kasvaa hallitsemaan maisemaa. Pystytän laavukankan tuulensuojaksi, siten saamme lounaan keiteltyä suojassa kovalta tuulelta.
Olemme tehneet periaatepäätöksen, että Sokosti saa jäädä huiputtamatta. Kävelisimme sen koillispuolitse Muorravaarakkajoen latvapuroille, Vesipään kupeeseen. Taukofasismi puree ja matka joutuu nopsaan.
Välillä eksymme melkoiseen kivirakkaan. Olisihan tuonkin kartasta katsoen pystynyt kiertämään, mutta menee kai tuommoinenkin maasto vaihteeksi.
Kiikaroimme maisemaa ja Vesipään rinteellä, kurussa, on jotain sinistä. Aivan kuin teltta? Kuka laittaisi teltan kuruun? Taitaa olla taas näitä näkyjä joita tänä kesänä on jo ollut riittämiin.
"Teltta" paljastuu lähempää tarkasteltuna vesilammikoksi, valo ja varjot vain leikkivät kurussa. Jatkamme matkaa kohti Muorravaarakanjoen latvapuroja.
Etsiskelemme leirin paikkaa tovin, mutta sitten löytyy tasainen paikka joen törmältä.
Ilta on kaunis ja vaikka hyttysiä on lähes räkkävahvuudessa, on mukava peseytyä ja pyykätä perusteellisesti ennen nukkumaan menoa.
Vietämme leppoisan illan vaelluksen käännepisteessä. Huomenna alkaisi rauhallinen paluumatka, pikkuhiljaa takaisinpäin Aittajärven suuntaan. Hieman on lyhykäinen tällainen viikon reissu, mutta sitä on turha surra, ainakin minä olen saanut tänä kesänä nauttia Lapista yllin kyllin.
Täydellinen hiljaisuus, Lapin kesän äänet ovat poissa, kun tunturikin on hiljentynyt tuulen tyyntymisen myötä ja vain puro juttelee omiaan. Ilta värittyy kummallisesti: auringonlasku pohjoisessa ja täysikuu etelässä enkä usko, että olen nähnyt tällaista aikaisemmin.
19.8.2008 Akanhärkäkuru - Muorravaarakka
Täysin pilvistä ensimmäistä kertaa tällä matkalla, ei kuitenkaan sada, vielä. Ei huvittaisi nousta teltasta kylmään. Ainahan se on tämä sama teltasta nousemisen vaikeus ja viivyttelyn ihanuus.
Aamupäivällä selkenee hieman, tuuli puhaltelee reippaasti melkoisen kylmänä, mutta vaellukselle keli on taas optimaalinen. Ei kuitenkaan huvita lähteä vielä liikkeelle, lorvi vaivaa eilisen reippaan päivän jälkeen. Kaipa se tästä kutenkin taas tokenee.
Vesipään rinteiden yli, Akanhärkäkurun kautta Muorravaarakanruoktuun on tänään tarkoitus. En usko, että yövymme tuvassa, mutta käydään kuitenkin katsomassa.
Vesipään rinteillä on monessa kohtaa säännölisesti ristiin halkeillutta kiveä, kuin keinotekoista muuria joka on kaatunut maahan tuhansia vuosia sitten. Tuonkin syntymekanismi olisi mukava tietää, täytyy yrittää tehdä vähän tutkimustyötä netissä kunhan pääsen kotiin, jos arvoitus vaikka selviäisi.
Mielenkiintoisia kalliomuodostelmia on muitakin, ja muutenkin taas aivan erilaiset maisemat kuin eilen.
Akanhärkäkurulle saavuttuamme tuuli yltyy todella kylmäksi, eikä maisemien katselu enää oikein huvita. Pilvetkin kerääntyvät, näinköhän sade jo uhkaa.
Akanhärkäkuru on melkoinen rotko. Pysyn kauempana, koska en voi sietää korkeita paikkoja. Mikä lie sekin päänviiraus ja mistä se johtuu?
Jatkamme Muorravaarakanjoen nuotiopaikalle lounaalle. Kirvestä ei ole, joten vähän hankalasti halon pieniä klapeja puukon avulla. Aiemmin kannoin kirvestä mukanani, mutta olen siitä nyttemmin luopunut. Näissä tilanteissa se olisi tietysti mukava olla matkassa. Nuotion teko hermostuttaa, nyt ei selvästi huvita tämä homma! Kiistelemme nuotion sytytystekniikasta kuin pikkulapset, selvästi on jo liian nälkä.
Matka joutuu nopeasti polkua pitkin ja saavumme pian Muorravaarakanruoktuun. Metsähallituksen normitupa ja varauskammi, ei mitään mielenkiintoista. Väsynyt kommentti vieraskirjaan ja menoksi, tänne en jää. Kammin terassilla on pari kaveria, joille nostamme käpälää tervehdykseksi, sitten joen ylitykseen ja kohti Ainin Kotavaaraa, jota olemme suunnitelleet seuraavaksi leiripaikaksi.
Ainin Kotavaaralla sade yllättää meidät teltanpystytyspuuhassa, johan tuota odoteltiin. Jotenkin hankala päivä oli tänään, mutta eiköhän tämä taas tästä.
20.8.2008 - Pirunportti sumussa - Paratiisikuru - Sarviojan latvat
Sade muuttuu tihkuksi aamulla ja loppuu kokonaan yhdeksän maissa. Metsän takaa pilkistää Pirunportti joka on lähes kokonaan sumun peitossa näyttäen hieman aavemaiselta.
Puramme leirin ja lähdemme litimärkään maastoon kylmässä tuulessa, kohti sumuista Pirunporttia.
Tämä kuru lienee jokaisen seudulla käyvän vakiokohde. Johtuneeko nimestä, maineesta vai muuten vain siitä, että paikka on upea. Myös sumussa on vaikuttavaa kävellä kurun läpi, vaikka maisemat ovatkin kortilla.
Ukselmakurukaan ei tarjoa juuri maisemia, vain sumuista harmautta. Jatkamme kohti Paratiisikurua.
Paratiisikurusta Siliäselän suuntaan olevalla rinteellä on yllättäen vielä lumilaikku. Luulisi kaiken jo sulaneen, mutta ei. On sitä sitten täytynyt olla tuossa kurussa paljon.
Olemme kävelleet sumussa hieman huolimattomasti ja Paratiisikurun alkupää jää jo hieman taakse, mutta emme viitsi enää palata. Täytyy kai jättää jotain seuraavaankin kertaan kun on niin kehno ilmakin.
Joku, joka on syönyt paljon marjoja, on jättänyt käyntikortin rinteeseen.
Teemme lounaan Paratiisikurun joella ja jatkamme selänteen yli Sarviojalle, jonka latvoille jäämme yöksi. Hiekkaisen rinteen alta pulppuaa kirkas puro, joten ainakin juomavesi on laadukasta tänään.
Sade alkaa eiliseen tapaan jälleen, kun olemme saaneet pari teltan kiilaa maahan ja tällä kertaan sen verran reippaasti, että tulee kiire siirtää kamat sateensuojaan.
Päivän vaellus oli helppo ja leppoisa, ei semmoista hermostunutta tempoilua kuin eilen. Kävikö se puolimatkan masennus taas kylässä?
Nyt ei ole enää paljon paineita tai miettimistä tässä vaelluksessa, kunhan kävellään vielä ensi yöksi johonkin leiriin lähellä Aittajärveä, ylihuomenna oltaisiin sitten jo autolla hyvissä ajoin puolen päivän aikaa.
21.8.2008 Paluu Kuotmuttipäälle
Sade jatkui lähes koko yön, mutta on jo nyt tauonnut. Ei huvita tämä kirjoittelu, pää on tyhjä. Onhan se hyvä asia?
Tarkoitus olisi tänään käydä katsomassa Sarviojan kämppää ja jatkaa sieltä Kaarnepään yli tulomatkaa itäisempää reittiä johonkin Kuotmuttipään rinteeseen. Suunnittelemme ottavamme sen verran vettä mukaan Kuotmuttiojan latvapuroista, että pärjäämme ensi yön ilman vesipaikkaa.
Seuraamme Sarviojaa joelle. Ylitys on helppo, ei tarvitse edes kenkiä riisua kun vähän katsoo reittiä etukäteen.
Sarviojan kämpällä on ainakin 15 telttaa kämpän pihassa. Rippileiri? Ei kuitenkaan näy ketään, vaikka koko kämppä on vallattu ja täynnä tavaraa. Emme jää ihmettelemään asiaa, vaan jatkamme Kaarnepäälle.
Kuotmuttiojan latvoilla teemme lounaan ja otamme muutaman litran vettä mukaan, ettei yöpaikaa enää tarvisisi veden vierestä valita. Jäämme siis Kuotmuttipään itärinteseen yöksi. Ollaankohan taaskin avotunturissa? Metsää tämä minusta pikemminkin on.
Vietämme leppoisan viimeisen illan kumoten loput nestemäiset matkaeväät, juttu luistaa. Sadepilviä kiertelee, mutta ei aivan meidän kohdallallamme. Useita hienoja sateenkaaria piirtyy itäiselle taivaalle.
Auringonlasku on upea. Ensi yönä pitäisi nukuttaa hyvin.
22.8.2008 - Kultainen auringonnousu ja hämähäkinverkkoja
Herään hätään vartin yli viisi aamulla. Mitäs ihmettä, taivas hehkuu oranssina, onpas upea näky! Nouseva aurinko hohtaa sumun läpi värjäten sen oranssiksi. Herätän JL:n katsomaan ihmettä, pakkohan tuo on nähdä. Mokaan kuitenkin täydellisesti kameran kanssa, koska oranssi hehku lähes katoaa ennenkuin saan otettua kuvan. Voi helev.., kyllä harmittaa.
Korppi kronkkuu.
Ei voi mitään. Jatkamme unia kahdeksaan saakka. Sitten leirin purku ja paluumatka Aittajärven polulle märän metsän läpi alkaa. Kuotmuttipään alarintessä on suuri määrä komeita hämähäkinverkkoja, jotka helmeilevät vesipisaroista.
Paluumatka on rivakka, vain yksi lyhyt tauko pidetään. Suomulla emme edes hidasta vauhtia vaan kävelemme kengät jalassa joen yli. Lähteepä suurimmat ravat saappaista.
-- tyy, 13.9.2008
Vastoin pelkojani jouduin huomaamaan, että kyllä Saariselän korpiin ihmistä mahtuu, eikä siellä juuri ketään näe muuta kuin poluilla ja autiotuvilla. Jos molemmat kiertää, saa olla varsin rauhassa. Hieno seutu, mutta ei kuitenkaan sitä Tunturi-Lappia, johon mieluiten suuntaan matkani.
Vaelluspäiväkirjan kirjoittaminen ei ilmeisesti ole kauheasti innostanut tällä reissulla, koska tekstiä ei paljoa syntynyt, ehkä parempi näin tällä kertaa. Lapissa vietin tänä kesänä peräti n. 20 yötä erämaassa, ehkä ajattelin, josko tuo auttaisi lapinhulluuteen. Tiedoksi niille jotka lääkkeen annostusta lisäämällä haluavat helpottaa vaelluskuumetta: ei auta!
P.S. Mieltäni vaivannut ötökkä on mitä ilmeisimmin karvasääskiin kuuluva Bibio Pomonae, alla olevassa kuvassa nimenomaan suurisilmäinen uros. Mikäli joku on eri mieltä tämän veijarin lajimäärityksestä, laita ihmeessä postia!
Kiitos kaikille ehdotuksia lähettäneille!
Lisäys 24.11.2008: Sain sähköpostia jossa alan tuntija huomautti, että tarkoissa lajinmäärityksissä on syytä olla varovainen, joten suhtaudumme siis tähänkin varauksella. Kyseessä on siis kaksisiipisiin kuuluva karvasääski (Diptera:Bibionidae), mutta tarkka laji jääköön epävarmaksi.