Pääsivulle Poluilta ja tuliltaVettä etsimässä
Olin etsimässä vettä. Päivä oli kuuma ja vedet matalalla Tarvantovaaran erämaassa. Vaikka olimmekin leiriytyneet lammen rannalle ja vettä oli saatavilla oli se lämmintä, hyvin lämmintä, eikä juominen oikeastaan ollut mitenkään nautinnollista. Siksi jätin retkitoverini pystyttämään leiriä ja sanoin lähteväni etsimään lähdettä tai puroa, sillä mieleeni oli painunut kolme päivää aikaisemmin yhyttämämme kaltion kristallinkirkas kuulaus.
Kaukaisena toiveenani oli, että voisin löytää samanlaisen aarteen vastapäisen vaaran rinteestä. Koivikossa oli kyllä hetteen tapaisia, mutta ei mitään sellaista josta keittämättä vapaaehtoisesti vettä joisin, eikä missään tapauksessa jääkylmää, soranharjun läpi pusertuvaa, hiekkaa pöllyttävää ihmettä.
Olin jo vaeltanut melkoisen kauas koivikkoisen rinteen viertä ja aloin kyllästyä: antaahan tämän olla, kyllä lammen vesi on täysin juotavaa. Istuin kivelle tarkoituksenani levähtää hetki hiljaisuudessa yksin ennenkuin palaisin teltalle. Nämä hetket oli käytettävä tarkoin hyvksi. Mietin, olinko sittenkin lähtenyt vedenhakuun vain saadakseni olla hetken yksin.
Ajattelin haukea, jonka olin heti leripaikalle tultuamme nostanut lammesta. Onneton, nälkiintynyt rääpäle, jonka mahanahka roikkui surkeana tyhjänä pussina. Lammessa ei kai sitten ollut edes hauelle syötävää, kalastus saattaisin olla turhaa. Päätin, että tänään ei tarvitse tehdä mitään, ainoastaan loikoa, uida ja syödä.
Hiki virtasi. Ilma oli kuuma ja painostava ja ihme kyllä myös täysin sääsketön vaikka olikin pahin räkkäaika. Lehti puussa pysähtyi ja ilma seisoi paikallaan.
Jokin kulki koivikossa. Ensin kauempana, sitten läheten hurjaa vauhtia. Mitä ihmettä..
Koivikossa kiehui. Vaivoin tajusin sen olevan villi tuulenpyörre, joka ravisteli tunturikoivikkoa mennessään muuten täysin tyynessä illassa. Kun palasin teltalle, kertoi ystäväni nähneensä pyörteen ryntäävän lammelle nostaen vesipatsaan, joka sortui saavuttaessaan vastarannan.
Leiri oli valmis. Istuimme lammen rannalla kuumassa erämaassa, oli taas tyyntä ja hiljaista. Kaksi tuntia myöhemmin taivas räjähti kahden ukkosrintaman törmätessä, sitten helle oli ohi.
(P.S. Raimo O. Kojo kuvasi samankaltaisen tapahtuman kokoelmassaan "Tervaksen tuoksuinen lohi". Sitä en ollut vielä lukenut, kun tämän tuulenpyörteen Lapissa yhytimme. )