Virtuaalinen asentopaikka - Muotkatunturit heinäkuussa 2008

Muotka heinäkuussa 2008

Tämän vuoden tunturiunelma. Muotkatunturit ovat jääneet käymättä, joten tänne siis tänä vuonna mentiin viimeinkin. Hieno reissu ja yllättävän vaihtelevat maisemat.

Uusi vaellusalue on aina jännittävä ja suunnistaminen vaatii enemmän huomiota. Tosin aina ei oikein jaksettu skarpata ja taas kierrettiin soita ja kivirakkoja.

Vaelluspäiväkirja

24.6.2008

Enää ei tarvitse odottaa. Lähtö on jo niin lähellä, että aika kuluu itsestään ja Lappi imaisee mukaansa ennenkuin huomaankaan. Työt pakettiin, varusteiden viimeinen tarkistus. Onhan kaikki varmasti muistettu?

Pähkäilen kirveen kanssa. Muotkalla voisi olla enemmän poltettavaa kuin seuduilla joissa olen viime vuosina kulkenut. Päädyn kuitenkin jättämään kirveen kotiin, uusi leveäteräinen eräpuukko kyllä riittää pienen nuotion tekoon jos siihen on tarvis ja sopivaa poltettavaa on käsillä.

Kalastuslupa arveluttaa myös. Hankin sen kuitenkin, mutta jos kalastaminen jää tääs niin vähälle kuin kahtena viime vuotena, harkitsen vakavasti vaelluskalastamisesta luopumista. Kalastus on minulle pelkästään ruuan jatketta varten, en ole enää viime vuosina nauttinut siitä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olisiko varminta jättää erämaiden vähenevät arvokalat jo viimein osaltani lopulliseen rauhaan, pärjään kyllä varmasti ilman kalasoppaakin, niin hyvää kuin se vaelluksella onkin.

27.6.2008 - Vantaa-Tampere-Jyväskylä-Oulu-Pudasjärvi

Kaunis aamu, herään puoli kuudelta levottomasti nukutun yön jäljiltä. PK odottaa, että haen hänet Tampereelta kahdeksan maissa. Pitkä matka taas edessä. Arvelen, että rauhallisesti ajellen pääsemme tänään Pudasjärvelle Jyrkkäkosken leirintäalueelle. Laskeskelen mielessäni reissun bensakuluja, mutta rahaa enemmän murehdin saasteita jotka päästän ilmakehään luontoretkeilyn nimissä. Ei hyvä, pitäisi harkita siirtymien tekemistä junalla, mutta kun se auto on niin helppo.

Normisiirtymä Pudasjärvelle päättyy puoli viiden maissa Jyrkkäkosken leirintäalueen mökkiin.

28.6.2008 - Lappiin

Keskustelu meni eilen henkeväksi ja venyi pitkään. Niin aina. Ihan aamusta ei viitsi lähteä ajelemaan, tulikohan nautittua määräänsä enemmän tärpättiä? Ei ihminen mitään sitä ainetta juomalla opi, näköjään.

Tuttu epäilyksen tunne hiipii mieleen. Nytkö jo pitäisi lähteä tarpomaan suohon ja räkkään. Varsinkin kun sää on huono ja Muotkatuntureiden seudulla on satanut kaksi viikkoa yhtä mittaa, ei ajatus vaelluksen aloittamisesta märässä maastossa lainkaan houkuta. Kyllä se tästä talttuu kuitenkin. Kun matkaan pääsee, nämä etelän velttoilut unohtuvat ja reissu taittuu oli keli mikä hyvänsä, niin on aina ollut.

Olisiko tästä 500 kilometriä Muotkan Ruoktuun? Saariselällä pitäisi pysähtyä täydentämässä tarvikkeet ja ostamassa loput retkiruuat.

Säätiedotus lupaa sadetta Pohjois-Lappiin, mutta ensi viikoksi on, jälleen kerran, lupailtu selkeämpää. Ennustelu näyttää nyt olevan yhtä tyhjän kanssa, koskapa näyttäisi ennuste muuttuvan Lapin osalta monta kertaan päivässä. Kun tarpeeksi kauan ennustaa, että sateen jälkeen tulee pouta, niin varmasti se jossain vaiheessa toteutuu. 60-luvulla sääennusteiden toteutumisprosentti lienee ollut jotain 60% luokkaa. Tuohon lukuun pääsee helpoiten, kun ennustaa huomiseksi samaa ilmaa kuin täksi päiväksi. Tosin ennustemallit ja tietokoneet ovat nyt aivan eri luokkaa kuin 40 vuotta sitten, mutta vieläkin varsinkin kesäsään ennustaminen päivää pitemmälle näyttää olevan joskus arpapelia, näin varsinkin Pohjois-Lapin osalta. Ehkä tuo on vaan asiantuntematonta mutua ja onhan Lappi suuri alue, tiedä häntä sitten.

Selkenevää kuitenkin Ilmatieteen laitos lupaa, joten toivoa on, vaikka ajomatka kohti Muotkan Ruoktua onkin sateinen. Olen aiemmin leiriytynyt Muotkan Ruoktussa ohikulkumatkalla muutamia vuosia sitten ja mieleen jäi tunturikylän välitön ilmapiiri ja isäntäväki. Maankuulu vanha isäntä Hans Niittyvuopio kuulemma jaksaa vielä vaan korkeasta iästään huolimatta. Aivan oikein! PK soittaa Muotkan Ruoktuun ja Hansi lupaa varata mökin ja saunan.

Perille saavutaan rauhallisesti ajaen säällisessä ajassa. Puoli seitsemän paikkeilla meillä on jo mökki ja odottelemme saunaa.

Pakkaamista. Varusteiden leipomista edestakaisin. Kaaos.

29.6.2008 Jeageloaivi - Tuángânuaivi

PK valittelee heikkoa oloa. Saanut ilmeisesti kuumeen ja flunssanpoikasen. Itsekin kuuntelen ominaiseen vainoharhaiseen tapaani itseäni: Eikö minulla ole vähän heikko olo? Vasyttää, kuuma ja kylmä vuoron perään? Oksettaa?

Minulla lienee vain matkakuumetta, mutta PK on oikeasti heikkona, kalpeakin. Matkaan lähtö on kuitenkin edessä, eikä keskeyttämisestä puhuta, vaikka ehkä olisi syytä odottaa huomiseen. Polte erämaahan on kuitenkin kova ja päätämme kävellä rauhallisesti ja leiriytyä heti, kun siltä tuntuu.

Hieman arveluttaa jä jännittää uusi maasto ja suunnistaminen niinkuin aina. Eksymisestä ei oikeasti ole pelkoa näillä seuduilla, koska tunturilta näkee. Kuitenkin vanhasta kokemuksesta tiedän, että kestää taas päivän tai pari ennenkuin silmä tottuu uuteen maastoon ja osaa katsoa kauas. Vaikka en GPS:ää suunnistuksessa käytäkään, on gepsillä varustettu puhelin repun pohjalla hätätilanteita varten.

Ilma on kirkastunut ja lämmennyt, aivan oikein Ilmatieteen Laitos, pahoittelen epäilyjäni! Mutta muutos tietää hyttysiä. Lämpö tulee herättämään kahden viikon sateen kasteleman jängän eloon sataprosenttisella varmuudella.

Lähtötarkistus, mitä jää autoon? Vapa on unohtua, entäs vaellussauva, onko mitään muuta hukassa? Käymme läpi prosessin jota nimitämme negatiiviseksi tarkistukseksi. Jos autossa ei näy enää mitään tarpeellista, silloin kaikki on mukana, eikö niin?

Jaegeloaivin rinteella lounastauko puolen päivän jälkeen. Ilma selkenee entisestään ja aurinko tulee esiin. Ja hyttyset ovat täällä, tietenkin. Ei vielä kiusaksi asti, mutta lukuisina kuitenkin.

Vettä on joka paikassa, polku tulvii purona. Peltojokikin tulvii yli äyräidensä ja kalamiehet valittelivat eilen saaliin huonoutta. Mutta sää on poutainen ja lämmin, on tämä helppoa nyt tämä homman aloitus. PK:lla edelleen huonoa oloa, ei liiku mies reippaasti. Tiedän kokemuksesta, että jos PK valittaa, se ei ole keksittyä. Yleensä mies ei turhia kitise, joten etenemme hyvin hidasta tahtia Jäkäläpään huipun sivuitse.

Kävelen kuin unessa ja yhtäkkiä en ole enää kartalla. Hemmetti! Polku on ja mies eksyy ekana päivänä. Tunturikoivikko peittää näkyvyyttä, eikä auta muu kuin kiivetä korkeammalle tarkistamaan sijainti. Mitäs tuosta, tarvitseeko sitä oikeasti aina edes tietää missä on. Jos vaan kävelisi yleissuuntaan ja sitten ihmettelisi missä sitä oikein ollaan.

Mukavat on Muotkan maisemat. Yllätys suorastaan.

Viiden paikeilla päädymme leiriin avotunturiin sulavesipuron lähelle Tuángânuaivin koillispuolelle, pienemmän huipun ja varsinaisen huipun väliseen laaksoon. Ei ole syytä juosta ennenkuin PK:n kunto selviää, eikä muutenkaan.

Vaellusporonkäristys maistuu taas hyvältä itse kuivatulla sipulilla ja lipstikalla maustettuna. Sekaan tällä kertaa myös kuivattuja kanttarelleja.

Mykistävä maisema, miksi tämä on jäänyt väliin? Otamme pienet ruokaperräiset, illemmalla voisi kiiveta katsomaan maisemaa korkeammalta. Lakkaa siinä silmä sairastamasta.

Miten ihmeessä ihmisen pää tyhjennetään kaikista sopimattomista asioista ja siten, ettei vallan mene hyödyllisetkin mukana? Ainakin se on pitkä ja kivulias prosessi ja onko osin turhakin, koska etelään palatessa on kyllä tarjolla tauhkaa millä pääkoppansa voi taas täyttää ääriään myöten.

Tuuli piiskaa telttaa, hyttyset eivät lennä tässä säässä. Aurinko paistaa.

30.6.2008 - Alempi Honkavuoma, tunturi lannistaa vaeltajat

Aamu valkenee tyyntyneenä, hyttysistäkin sen kuulee, mutta ei niitä paljoa tässä vielä ole. Teltan lämpötila nousee nopeasti yli +35°C, joten ulos on lähdettävä ja äkkiä.

Tunturipuron vesi vihloo hampaita. Aivin rinteilla on vielä runsaasti jäämälumia joista monet purot saavat alkunsa, ei ole juomavedesta puutetta.

Tänään aivin yli Honkavuomille. Pitäisikö meidän suunnata Hanhipäälle, vai enemmän etelään, kartassa on mielenkiintoisen näköistä maastoa. Alkuperäinen suunnitelma alkaa rakoilla ensimmäisen päivän hitaasta tahdista johtuen, joten otanpa nyt käyttöön sen taktiikan, että kävellään ja katotaan mihinkä jouvutaan. Lounaaseen päin tästä kai lähdetään, kaartaen etelän kautta Stuorräytsiin päin, joka on suurin piirtein matkamme puolivälin etappi.

Ennen puolta päivää olemme valmiita sinne minne jalat vievät. Päivä on lähes helteinen, joten uhmaamme ötököitä ja vaellamme t-paidassa. Tuángânuaivi on melkoista kivikkosokkeloa, mutta huipun kautta mieli kuitenkin tekee ja huipulla tuulikin tekee hyvää ötököille.

Huipulta katseemme suuntaa alemman Honkavuoman yli ja Hanhipäältä etelään olevaan mielenkiintoisen näköiseen kuruun. Äytsillä ei ole kartassa nimeä, mutta kaipa sillä semmoinenkin voi olla.

Alemmalla Honkavuomalla on vettä on melkoisesti, mutta joki on matala ja ylitys on helppo kiveltä kivelle.

Lounasaika. Tuuli puhaltelee kivasti hyttysiä pois ja T-paitameiningillä jatketaan. Jäljet alkavat kyllä jo näkyä käsivarsissa joissa on joenvarsipusikoiden jäljiltä lukemattomia hyttysenpistoja. Pidämme edelleen päivämatkat lyhyinä, nousuja on paljon ja energiaa kuluu ilman juoksemistakin. Jonnekin ylemmän Honkavuoman varrelle jos tänään ennättäisi.

Hanhipään kurua lähestyttyessämme rinne alkaa näyttää jyrkältä, pelkkä ajatus kiipeämisestä vihloo polvea ja päädymme kiertämään tunturin etelästä. Ei tullut paljoa treenattua ennen matkaan. Mites se taas nyt niin kävi?

Nousemme tunturin itäisen rinteen puoleen väliin ja kivisen huipun etelän kautta kiertäen suuntaamme länteen kahden puron risteyskohtaan. Kuuden maissa telttapaikka löytyy ja vanha nuotiopaikkakin on rinteessä. Tähän siis.

Hyttyset! Ja mäkärätkin ovat täällä. Nyt ilma on otollinen verenimijöille ja on pakko laittaa pitkähihaista päälle. Verkkokin on mukava ajatus, sen verran niitä nyt tässä taas on. Johan tätä odotettiinkin, alku oli liian helppoa.

Tämän päivän kävely oli hienoa, mutta liikaa nousuja. En kuitenkaan millään malttanut olla nousematta tunturiin, sitä vartenhan täällä ollaan. Nousut ovat kuitenkin verottaneet voimia ja varsinkin polvissa se nyt tuntuu, rinkkakin on vielä painavimmillaan. Mitä vimmattua siellä oikein on kun se on niin painava? Vannon, että karsin varustusta seuraavalle matkalle.

Teemme vielä pienet tulet, koska tuuli laantuu hieman, hyttysetkin pakenevat kylmenevää iltaa. Tyyntyy lisää ja on täysin pilvetöntä, epätodellisen rauhallista.

Väsyttää, niin lannisti tunturi nuoren miehen, urheilijan.

1.7.2008 - Kellonkadottamaäytsi - Kielajoki

Heräilen yhdeksan maissa kuuntelemaan radiota. Yöllä sateli hieman, mutta nyt on poutaa, puolipilvistä ja sopivan tuulista. Säätiedotus lupasi mahdollista ukkosta, joten täytyy alkaa aamutoimiin nyt kun teltta on kuiva.

Puolen päivän maissa ilma paranee entisestään. Voiko tätä uskoa todeksi; Jo kolmas perättäinen täydellinen vaelluskeli. Nautitaan nyt niin kauan kuin sitä kestää. Tänään Kielajoelle. Ukkonen jyrisee jossain idässä, mutta vielä ei näy pilviä. Jossain tuntureiden takana sade kuitenkin jo tekee tuloaan, yritetään ennättää alta pois, siis matkaan.

Ylemmälläkin Honkavuomalla on vettä reilusti. Täällä olisi komeita leiripaikkoja, mutta kai nyt sentään vähän kauemmas tänään pitäisi ennättää.

Ukkonen saavuttaa meidän kiivetessämme kohti Kellonkadottamaäytsiä. Viritämme sadekatoksen, lepäilemme ja teemme samalla lounaan, minua ei juuri huvita nykyään sateessa tarpoa ellei ole aivan pakko. Vettä tuleen kaatamalla. Kumma, että hyttyset aina jotenkin löytävät samaan sateensuojaan, luulisi niiden lannistuvan täydellisesti tällaisessa ilmassa.

Rankkasade jatkuu toista tuntia. Päivätorkutkin tulee otettua.

Saavumme Kielajoelle peräti yhdeksäntuntisen päivän päätteeksi, ehdottomasti liian pitkän minun makuuni. Kova päivä väsyttääkin siihen malliin, että lepo tulee tarpeeseen. Nyt on myös polvi muistutellut itsestään, pakko hidastaa tahtia tai tästä ei hyvä tule.

Olemme kuitenkin hienossa leirissä Kielajoen varrella, muussit on keitelty ja syöty. Kello lähestyy yhtätoista ja olo on raukea ja väsynyt. Reitti oli hieman arveltua vaikeampi ja vähän eksyimme suunnastakin koivikossa, koska en taaskaan vitsinyt ottaa kunnon kompassisuuntaa. Hölmöilyä, mutta tätähän tämä näyttää olevan meikäläisellä aina. Kellonkadottamaäytsi löytyi lopulta ilman sen suurempia mutkia ja vaikka ukkossateen viivyttämänä päivä venyi pitkälle iltaan oli vaelluspäivä taas hieno ja lämmin. Kohteena ollut Kielajoen sivupuro löytyi myös helposti kahden vaaran välistä, mutta yllättävän akkijyrkkä rotko pakotti ylittämään tunturin ja voimia kului arvioitua enemmän. Laskeuduin myös loppuvaiheessa liian ahneesti alas jokilaaksoon ryssänkaulojen sekaan. Kielajoki tuli vastaan lopulta.

Kalastus ei näy tällä reissulla lainkaan tuottavan tulosta. Nyt kyllä tämä homma saa loppua, kalastaminen vaelluksilla on toistaiseksi ohi.

2.7.2008 - Rátnojohkan lepopäivä

Aurinko paistaa telttaan, kello on puoli kymmenen, eikä huvittaisi nousta. Polvi on kipeä ja niveltaipeessa suuri verenpurkauma. Onneksi vettä ei näytä vielä polveen kertyvän. Nyt on tämä homma niin, että tahtia on pakko hidastaa. PK:lla on myös ongelma: Toinen vaelluskenkä hajonnut melkoisen perusteellisesti kantapäästä: Tuolla ei käveleminen onnistu. Näinkö hommaan tulee keskeytys? Toisaalta, pois täytyy jotenkin kävellä. Ehkä kenkään löytyy joku lääke, kunhan asiaa tarkemmin tutkitaan.

Säätiedotus lupaa hellettä ja uskon sen, koska lämpömittäri näyttää teltassa jo n. 47 astetta. On pakko nousta, ettei paistu hengiltä. Mietin taas yöllä vaelluksen motiiveja: Miksi täällä pitää aina rymytä, vaikka paikatkaan ei kestäisi. Kalastus on ainakin syytä lopettaa. Ei ole järkeä maksaa 35e satunnaisesta virvelöinnistä. Vai kalastaisinko luvatta? Kukaan ei ole koskaan kysynyt lupia, ei kertaakaan lähes 30 vuoteen. Silti luvat ovat aina mukana olleet. Kyllä jätän jatkossa virvelin kotiin, ainakin kokeeksi, niin tätä asiaa ei tarvitse pohtia.

Kello yhden jälkeen ryhdymme tulvivan Kielajoen ylitykseen ja saavutamme Rátnojohkan jo kolmen maissa. Tässä on seuraava leiri. En viitsinyt muistuttaa PK:lle, että on luppopäivä, ajattelin, että tulkoon yllätyksenä. Ei pannut pahakseen enkä minäkään.

Kun lounas on syöty ja päiväunet nukuttu, tuntuu polvi taas kipeältä ja jäykältä. Harmin paikka, vielä olisi kiipeämistä jäljellä: Stuoräytsiin, Kielajoelle ja takaisin Jäkäläpään kautta Muotkan Ruoktuun. Ehkä enemmät tuntureiden huiputukset rinkan kanssa voisi jättää?

PK:n kenkä hajoaa kannan takaa totaalisesti, yritimme korjata sitä nippusitein tehdyin "tikein". Katothan mitä tullee.

K- ja R- joet ylitettiin sujuvasti koskipaikoista. Vetta oli melkoisesti ja virran voima sen mukainen, joten tarkkana sai olla. Vaellussauva on näissä hyvä apu.

Hyttysten suuri määrä passivoi, nyt niitä on valtavasti. En oikein osaa verrata mihinkään entiseen, mutta kaipa aina löytyy vielä se suurempi hyttyspilvi. Minun osaltani tämä homma on nyt nähty ja tapissa. Pitää harkita vaellusajankohdan muuttamista, onhan tässä jo vuosien varrella nähty tämä räkkätouhu. Tämä on ensimmäinen kerta kun tämmöistä tulee mieleen, mistäköhän oikein on kysymys? Aikaisemmin en ole ollut mistään hinnasta valmis luopumaan Lapin keskikesän yöttömästä yöstä.

Käveleminen oli tänään tuskallista. Lämpötila yli 20 ja hyttyset pakottivat pukemaan täyden haarniskan päälle. Muutenkin jotenkin heikottaa. Ottaisko vaikka tunturilonkeron?

Yhdentoista maissa polveen alkaa sattumaan enemmän kuin on lupa. Yritin unohtaa eilen tuntemani räpsähdyksen polvessa kun nousimme Kielajoelle johtavan sivujoen kurua ylös. Nyt polvi on turvoksissa ja oikea puoli niveltaipeesta mustana. Puran sen koko perkeleen rinkan ja katson mikä siellä oikein painaa!

Huomenna idealside polviin ja vielä rauhallisempi meno päälle. Täytyy yrittää nousta mäet enemmän toisella polvella, mutta siinäkin on riskinsä.

3.7.2008 - Stuorräytsi ja suunnitelma B

Yö oli edelleen lämmin, mutta selvä muutos on tapahtumassa: Ei enää niin tukahduttavaa aamua. Aiomme kenkärikosta ja polvikivusta huolimatta edelleen Stuorräytsiin, koska harmittaisi kääntyä takasin. Teen varasuunnitelman paluusta Nuhppirin kautta. Tämä siis jos joko PK:n kenkä tai minun polveni sitä vaatii. Muussa tapauksessa palaamme Muotkan Ruoktuun pohjoisempaa reittiä suunnitelman mukaan. PK:n kenkä on saanut "tikkien" lisäksi vahvistusta varustehinan muodossa. Vedimme varustehihnan kengännauhojen ali kengän etuosasta, sitten kannan ympäri "tikkien" välistä, mihin hihna asettuikin yllättävän tukevasti. Näyttää itse asiassa varsin hyvältä ja voi jopa kestääkin loppumatkan.

Puolipilvistä ja ei läheskään niin kuuma kuin eilen. Telttakaan ei ole vielä kuiva yön satelun jäljiltä. Ennen puoltapäivää kasaamme teltan ja jatkamme tunturien yli kohti Stuorräytsiä. Polvi kestää yllättävän hyvin nyt levon jälkeen, mutta olen silti varovainen. Luppopäivän jälkeen alkumatka synkässä ja märässä koivumarastossa hermostuttaa, haluan ylös tunturiin, katsoa taas kauas. Tunturiin noustessa törmäämme hetteeseen, josta ei voi olla pulloja täyttämättä. Vesi on kristallinkirkasta ja jääkylmää.

Iltapäivän lounastauolla Stuorräytsijokeen laskevan sivujoen varrella arvailen olevamme puolimatkassa tältä päivältä. Tästä jatkuu kartaankin merkitty polku aivan autiotuvalle asti, joten loppumatka lienee helppokulkuinen. Polvi tuntuu hyvältä, ainoastaan jokilaaksoon laskeutuminen kirvoittaa tuskanhien, mutta pikemminkin varovaisen laskeutumistekniikan ja polvea jäykistävän idealsiteen kuin kivun takia. PK:n korjattu kenkä tuntuu pitävän ja tuntuu hyvältä. Hyvä homma! Kolmen jälkeen jatkamme levänneinä kohti Stuorräytsin tupaa.

Stuorräytsin kuru on kaunis, maineensa veroinen. Retkottava vanha poroaita laimentaa tunnelmaa, samoin jonkun kulkijan keskelle polkua vaantämä paska saa ajatukset harhailemaan. Täytyy myöntaa, että olihan siinä hyvä luonnollinen riuku, mutta silti: Keskelle polkua sen sitten väänsit? Ei valokuvaa.

Paskakasaa enemmän häiritsee vanha poroaita, joka retkottaa joessa uuden aidan alapuolella, onko sitä tarkoitus korjata pois? Pyydän anteeksi, ei ole tarkoitus puuttua asiaan, kunhan kysyn.

Matka tuntuu jotenkin pidemmältä kuin olin arvioinut, mutta kuuden maissa olemme tuvan pihassa. Tuntuu hyvältä painaa perse penkkiin, istua suorassa kyynärpäät pöydällä, hyttyset jäävät ulos. On merkillistä miten sivistys on.

4.7.2008 Struorräytsiltä länteen ja suunnitelma C

Kymmenen jälkeen herään, en nukkunut hyvin. Muistan jälleen miksi en pidä autiotuvista ja kierrän ne kaukaa, nyt taas kaduttaa. Vaikka saimmekin olla täysin omissa oloissamme minua vaivasi alituinen tunne siitä, että olemme väärässä paikassa. Niin mukavaa kuin onkin syödä pöydän aarellä, tässä on jotain perusteellisesti väärää. Tämän takia en näitä vaelluksia tosiaan tee ja teltassa on paljon mukavampi nukkua, varmuudella rauhassa muilta kulkijoilta.

Täysin selittämätön masennus valtaa minut ja nousen pakkaamaan kamojani. On ihan mukava kun on puhdas ja levännyt, eikä huussissakaan istuminen hassumpaa ole, mutta kaikki ei ole kunnossa: Vaellus on katkennut sivistyksen kosketukseen.

Alitajuntani on prosessoinut selittämättömän muutoksen reittisuunnitelmaan. Olen jostain syytä päättänyt suunnata länteen ja sitten Karigasniemen suuntaan. Karigasniemeltä pääsisimme bussilla takaisin Muotkan Ruoktuun. En osaa täysin selittää muutosta itsellenikään ja PK ihmettelee sitä. Selitän, että se antaisi meille lisää vapausasteita loppureissun suhteen, en tosin ole varma mitä tarkoitan.

Suuntaamme siis Karigasniemelle mahdollisimman hitaasti, ehkä kolmen yön systeemillä, muuten reissu katkeaa ennen aikojaan. PK väittää, että hötkyilen ja otan siitä vähän itseeni. Turhaan, koska lienee taas kerran oikeassa. Päädymme jonkinlaiseen hiljaisen pattitilanteeseen, joka johtaa siihen, että emme puhu juuri mitään koko loppupäivänä.

Kamat ovat lähtövalmiina puolilta päivin ja istumme vielä hetken kaminan lämmössä, koska nyt on kylmä, vain +8 astetta. Veto tuntuu olevan poissa, pohjakunto tälle matkalle lähtiessä oli luvattoman huono. Paremmalla kunnolla tästä nauttisikin enemmän ja yritän muistaa tämän jatkoa ajatellen, nyt on ollut välillä väkinäisen tuntuista. Kämpän lämmöstä luopuminen on vaikeaa. Sellaista sivistys on.

En tiedä millä logiikalla kämppä on tänne pusikkoon rakennettu. Ei jokea lähellä, "kaltio" tai "kaivo" on suohon upotettu lautakehikko, josta ainakin nyt sateiden jälkeen juomavettä ei iljennyt ottaa. En tiedä onko tilanne kuivempana aikana parempi, mutta päädyimme hakemaan juomaveden joelta muutaman sadan metrin päästä. No, ehkä tämä varmistaa, ettei tätä pidetä kesämökkinä vaan taukopaikkana, kuten on tarkoitettukin.

Hiljaisen vaelluksen jälkeen saavumme seuraavaan leiriin kello neljän maissa iltapäivällä, takana hieman hankala tarpominen yli tuntureiden ja soiden. Toteamme heti vesiongelman: Lampi on melko arveluttavan näköinen, eikä puroja lähimaastossa. Päätämme kuitenkin jääda ja keittää vettä puhtaimman näköisesta vesikuopasta. Jospa tuo ei tapa.

Päivällä alkanut jäätävä tihkusade jatkuu, pohjoistuuli voimistuu. Onneksi on teltta ja tunturikonjakki. Tämä on niitä leirejä, jotka menevät samaan sarjaan kuin "Perseenpesemäjärvi" viime vuonna, mutta fiilis on palautunut apean alkupäivän jälkeen hyväksi, lienee osallisena miestä väkevämpi tee jälkiruoaksi.

5.7.2008 Luoteeseen - hotelli Ramada Presidentti

Nukuin sikeästi 12 tuntia, kyllä tuntuu hyvältä. Seitsemäs vaelluspäivä alkaa kohta, mutta ei ole kiire ulos teltasta. Kuuntelen radiota, PK nukkuu yhä. Tarkoitus on kävellä Karigasniemelle lyhyin päivämatkoin, koska aikaa on vielä runsaasti emmekä halua vielä palata. Ainakin 2 tunturiyötä vielä. Katselen sopivaa reittiä kartasta.

Eilinen päivä oli alakuloinen, ikäänkuin vaellus olisi jo päättymässä. Kävelimme hiljaa vain muutaman sana vaihtaen Stuorräytsistä tähän leiriin. Illalla juttu taas luisti ja ihmetykseksemme totesimme vielä monen päivän olevan jäljellä. Säätiedotus lupaa kylmän jatkuvan, sataa hiljakseen ja ötökät ovat poissa.

Sade jatkuu. Odotamme pitkälle iltapäivään, mutta pakkaamme kamat lopulta teltan suojissa. Sisäteltta menee erikseen rinkaan, niin saamme sen kuivana seuraavaan leiriin.

Puoli viiden maissa lähestymme järveä, jonka olen katsonut summassa kartasta. Yhtäkkiä huomaan järven rannassa rakennuksia. Ihmettelen huikan, kun näen kodan lisäksi kaksi lautarakennusta, mutta lähempää tutkien huomaamme saapuneemme kuuluisan Hotelli Ramada Presidentin pihaan. En yhtään odottanut tätä vaikka tiesin, että jossain täällä se sijaitsee. Hotellin varustus on maineensa mukainen.

Lisää tästä lukaalista voit lukea vaikka Turhankävelijän kämppäkortistosta.

Hotellin uusi mukavuuslaitos sen sijaan on eri luokkaa.

Emme aioa yöpyä. Telttapaikka löytyy järven pohjoispäästä, ei huvita jatka matkaa koska sade yltyy ja on kylmä, vain noin 6 astetta.

6.7.2008 Karhunpaskaa, suota ja suuri finaali

Vaellus alkaa kääntyä loppuunsa. Pohjoinen ilmavirtaus jatkuu, tuuli on hyytävä, mutta sade on loppunut. Tästä kävelisi helposti Karigasniemeen jopa meidän kaltaisemme puolirammat papat, mutta pitkitämme reissua vielä huiputtamalla Nuhppiristä itään olevan tunturin jä jäämällä sen pohjoispuolelle yöksi. Sieltä on helppoa huomenna kävellä Karigasniemeen ja ehkä camping Tenorinteeseen tai sitten Karigasniemi-Ivalo bussilla Muotkan Ruoktuun, katsotaan sitten.

Eilen leiristä tunturiin noustessa koivikossa oli tuore karhun jätös. Ei silti, että metsän kuningasta yleensä tarvitsisi pelätä, mutta huomasin kuitenkin rykiväni ja kolistelevani kiviä vaellussauvalla tavallista äänekkäämmin. En ole koskaan reissuilla nähnyt karhua, jälkiä ja jätöksiä kylläkin, varsinkin itä-Suomessa niiltä ei voi välttyä. Tämä oli ensimmäinen näkemäni merkki karhusta napapiirin pohjoispuolella, vaikka olen täällä liikuskellut jo kohta 30 vuotta. Voihan tietysti olla, että en vain ole ollut tarkkaavainen.

Aurinko pilkistää ja teltan lämpötila kohoaa, herätys!

Taivas selkenee iltapäivällä. Hieno toiseksi viimeinen vaelluspäivä edessä. Hortoilemme jonkinlaisessa unessa tunturin yli, enkä paljoa katsele karttaa ja kompassia. Hieno homma, lopputuloksena löysäilystä on parin kilometrin tarpominen suolla.

Viiden maissa viimeinen leiri pystyssä pienen kurun reunalla, jossa on vielä aikamoiset kinokset lunta.

Viimeinen ilta, käymme tunturissa ihailemassa maisemaa. Toteutimme tänään "oikeaa" vaellusfilosofiaa. "Siihen suuntaan" ja katothan mitä tullee. Seurauksena kiersimme seudun kaikki suot. Mikäs siinä, suovettä saappaissa ja kurkussa on nämä reissut aina päätetty.

Viimeinen yö, mielessä rauha.

7.7.2008 - Paluu

Aamu. Mäellä kukkuu ujo käki kalseassa, tyynessä aamussa. Ei uskalla kuin pari kuk-kukkuu ja hiljenee. Kohta aloittaa taas vielä varovaisemmin.

Paluu alkaa.

Tämä oli ensimmäinen vaellukseni, joka päättyi suoraa Kalastajan Majatalon terassille rinkka selässä. Koska eivät meitä hajun takia uloskaan heittäneet, odottelimme olusilla Karigasniemi-Ivalo bussia, söimme pizzaa ja lohikeittoa. Ei hullumpaa.

Gold Linen bussi vei meidät Muotkan Ruoktuun ainoina matkustajina. Suuret kiitokset hyvästä kyydistä leppoisalle bussikuskille.

Muuten: Kalastajan Majatalon terassilla muistin taas, että kalamies ei koskaan valehtele, korkeintaan voi vähän Lapin lissää laittaa.

Takaisin alkuun >