Virtuaalinen asentopaikka - Kaldoaivi 2003

Kaldoaivi heinäkuussa 2003

Kevät oli ollut jotenkin raskas, töissä sekavaa ja stressaavaa. Lomatkin olivat jääneet sirpaleisiksi viime vuosina: Ei ainoatakaan keskeytymätöntä yli viikon lomaa yli 4 vuoteen, jolloin ei olisi tarvinnut olla tavoitettavissa ainakin kännykällä. Mikä tekee ihmisestä näin hullun? Vaikka olinkin käynyt 4 päivän minivaelluksella Pöyrisjärvellä edellisenä vuonna, oli tähän yksinvaellukseen ladattu paljon, ehkä liikaa. Viimeinkin kaksi viikkoa yksin, kännykkä kiinni, eikä ketään sanelemassa aikataulua.

Tarkoituksena oli kiertää Kaldoaivit vastapäivään alkaen Pulmankijärven parkkipaikalta. Ei ihan onnistunut, vaikka jonkinlainen tappiovoitto olikin tuloksena tästä haahuilusta. Oli aivan liian kiire, pinna oli tiukalla ja se kyllä tuntui ja näkyi.

Voit katsoa reissun kuvat täältä.

Vaelluspäiväkirja

3.7.2003 Vantaa

15.00: Olin töihin mennessä pakannut auton valmiiksi, tarkoituksena lähteä saman tien, heti kun pääsen. Viimein pääsinkin livahtamaan viimeisestä puljaverista ja olin vapaa.

18.00: Ruuhkaa, ei vielä Jyväskylässä.

22.00: Oulu. Nallikarin leirintäalue on täynnä, ei mökkejä vapaana. Teltta ei huvittaisi, mutta olen tainnut jättää yöpymisen liian myöhään. Stressi painaa ja ajaa eteenpäin, en osaa pysähtyä.

22.45: "Iin sillat" on myös täynnä. Moottoripyöräjengi varannut viimeiset mökit, partaisia kavereita istuu kuisteilla tyhjentämässä kaljatölkkejä ja maistuisihan se jo minullekin. Pitäisi kai jäädä teltaan, mutta...

23:00: Seljänperä. Täälläkään ei mökkejä. Nyt on pakko jäädä, koska Seljänperäkin on sulkemassa: Telttapaikka siis ainoa vaihtoehto.

Pystytän teltan ja otan suihkun.

Ilma on poutainen ja lämmin. Avaan miestäväkevämmän, vaikka nämä oli tarkoitus kokonaan säästää erämaahan, mutta jotenkin hermostuttaa. Kierrokset käyvät edelleen kovilla. Päivällinen on kehno: Vain sämpylä ja kinkkua, mutta mitäs tuosta. Matkaa taittui tänään 670 km, eli puolet takana.

4.7.2008

Yö on lämmin. Herään jo klo 6.30 enkä saa enää unta, joten jätän Seljänperän klo 7.30. En ehdi ajaa kuitenkaan kauaakaan, kun huomaan olevani edelleen väsymyt ja pidän torkkutauon jo Simossa. Liian kiire: Pysähdy ihminen!

14.00: Inari. Hankin kalaluvat Siidasta ja katselen näyttelyä Lapin kaloista. Sitten matka jatkuu kohti Utsjokea. Epätodellinen olo. Odotettu vaellus on nyt lähellä, mutta mielen valtaa epävarmuus. Edellisesta kerrasta yksin erämaassa on jo kauan, miten tämä nyt oikein sujuu ja olenko ihan viisas?

Ilma on viilentynyt, lämpötila n. 10 astetta. Utsjoen seudulla on ollut useita päiviä yli 30 asteen helle, mutta nyt se on säätiedotuksen mukaan jo tiessään.

Pysähdyn vielä hetkeksi Inarin järven rannalla olevalle levähdyspaikalle, mutta kammottavasti löyhkäävä täysinäinen jäteastia ei soi samaa säveltä mieleni eikä näköalan kanssa. Poistun paikalta saman tien.

18.00: Utsjoki. Inventaario ja pakkaus saa odottaa lopullista muotoaan huomiseen. Nyt syömään.

Paikallinen Camping Lapinkylä on selvästi perheyritys. Rouva kantaa ehkä 7kk vanhaa muksua maharepussa ja työt hoituvat niin kuin ei mitään. Koulutuskin on jo alkanut: Penska osaa pidellä avaimia samalla kun äitee iskee turistin tilauksen kassaan.

5.7.2003

13.00: Pulmankijoen parkkipaikka. Vatulointia tavaroiden kanssa, kaikki varmasti mukana? Rinkka painaa paljon, jotain on liikaa?

14:00 Puollanvarri. Otan muutamia kuvia Pulmankijärven suuntaan.

15:15 Valtakunnanraja. Hetkellisessä heikkouden puuskassa päätin suunnitelmasta poiketen seurata Sevettijärven polkua. "Eksyinkin" heti, koska katsoin karttaan huolimattomasti: Polku jota luulin kartan perusteella kulkeneeni olikin moottorikelkkaura. Todellisuudessa kuljin tietenkin pohjoisempaa reittiä Sevettijärven polkua pitkin. Sattuuhan tuota.

16:20: Kuvailen harjulta Luossajärveä ja Miuttitsohkaa. Kaksi piekanaa hermostuu läsnäolostani. Kiertelevät matalalla ympärilläni, niillä lienee pesä lähistöllä.

18.30: Luossajärvi. Pöperöt kiehuvat kattilassa.

Tapasin Norjan rajalla hollantilaisen pariskunnan joiden kanssa vaihdoin pari sanaa. Olivat tulleet Sevettijärveltä edellisen viikon 30 asteen helteessä. Kiittelivät Suomen Lapin kauneutta. Myöntelin ja jatkoin matkaa.

Päätin poiketa polulta neljän maissa ja käännyin Luossajärvelle johtavalle harjulle, olinhan taas kartallakin. Fiilis oli nyt ihan hyvä. Asentopaikka löytyi helposti Luossajärven laskujoen suulta. Veden ääntä yöksi ja hyttysiä ei juuri ole, joten mukavasti tämä alkaa. Olen kuitenkin melko väsynyt ja polvi tuntii hieman jäykältä.

En ole laskenut kuljettua matkaa, enkä tehnyt uutta reittisuunnitelmaa. No, periaatteessa vain päinvastaiseen suuntaan kuin mitä olin ajatellut. Näin minulle usein käy, että suunnitelmat eivät pidä.

20.00: Maha on täysi. Yöstä tulee viileä ja hengitys huuruaa. Vaihdan vaatteet ja kömmin makuupussiin kuuntelemaan radiota. Kaipaisin säätiedotusta, mutta turha toivo. Vain Radio Suomi kuuluu, eikä ilmoista ole tietoakaan.

Lihakset ovat kipeät, läksin matkaan taas täysin kylmiltään, yhtään trenaamatta. Rinkka ei tuntunut kävellessä liian painavalta, mutta pidin ehkä turhan kovaa vauhtia ensimmäisenä päivänä kun kunto on näinkin huono.

Ruokaa taitaa taas olla liikaa. Jos kala syö niin retkiruokia tulee taas ulkoilutettua. Yksi B&B pussi taitaisi riittää kahteenkin annokseen jos nälkä ei ole vallan hirmuinen.

Reitti tosiaan muuttui taas suunnitellusta. Pulmankijoen länsipuoli on asuttua ja "yksityinen"- kylttejä tiheassä. En oikein viitsinyt kiertää tien kautta kauemmas länteen, joten päätin edetä Sevettijärven polkua. Se lienee ollut hyvä päätös: Parempi alussa kävellä merkittyä polkua, että tottuu maisemaan ja pääsee kartalle. Jalat unohtuivat teippaamatta, mutta ei ainoatakaan hiertymään. Vaelluskenkä voittaa kumpparin tässä kisassa. Joen ylityksissä kumisaapasta tulee joskus ikävä, mutta kaiken kaikkiaan en kadu vaelluskenkiin siirtymistä, niin paljon helpompaa niillä kaveleminen on.

Huomasin juuri olevani leirissä kalastuskieltoalueella. No, eipä tässä kalaan enää huvittaisikaan, joten huomenna sitten.

21.00: Käki kukkuu. Jostain kuuluu haukkuvaa ja vingahtelevaa ääntä. Kettu?

00.50 Hieman levoton olo. Erämaa ja sen äänet tuntuvat oudoilta, eikä uni tahdo tulla. Alkukantainen, selittämätön yksinäisyyden tunne ja pelko hiipii mieleen. Onko se savanneilta perittyä, geeneihimme koodattua selviytymisviettiä ajalta, jolloin yksin nukkuminen taivasalla merkitsi kuolemanvaaraa vaiko vain kaupunkilaistumisen aiheuttamaa taantumista?

Sataa.

6.7.2003

11:00 Koko yön satoi, mutta jatkuva sade loppui noin klo 10. Olen katsonut kartasta reitin Ravdojohkalle ja sen yläjuoksulla olevan järven rantaan. Matkaa ehkä n. 15 km, joten ei pitäisi olla mitenkään paha rasti.

11.30 Kuvailen kävellessä Tsuomasvarrin suuntaan ja jatkan matkaa kohti Ravdojohkaa. Alkaa taas sataa.

21.50: No nyt maistuu sikari. Päivä ei ollut parhaasta päästä, mutta makuupussi lämmittää. Satoi lähes koko päivän ja sataa taas. Tulee jälleen kylmä yö ja tuuli lisää epämukavuutta, mutta huomiseksi on luvassa parempaa, toivottavasti.

Erämaata on helppo aliarvoida, taas ovat päässeet perusasiat unohtumaan talven aikana. Liika kiirekin vaivaa jälleen. Minne?

Vaelluskengät pettivät tänään, vesi tuli sisään molemmista kengistä. Ilmeisesti kalvo ei enää pidä eikä vahauskaan ollut riittävän huolellinen.

Suunnistus meni harhailuksi. Sumu ja tihkusade pakottivat suunnistamaan suuren osan matkasta pelkän kompassin avulla, eikä suunta oikein pitänyt. Ajauduin liikaa vasemmalle ja soille jotka minun oli pitänyt kiertää. Lännenpänä maasto oli rikkonaista pakottaen tämän tästä kiertämään pieniä soita ja lohkareisia vesimonttuja, mikä osaltaan huonon näkyvyyden kanssa aiheutti sen, että kävely meni aikamoiseksi siks-sakiksi ja matka kesti paljon kauemmin kuin olin ajatellut. Välillä minulla ei ollut aavistustakaan olinko oikeassa suunnassa ja pelkään kompassiin luottaminen tuntui kävellessä vaikealta.

Lounastauolla viritin sadekatosta tuulensuojaksi ja puristin litimärkiä sukkia kuivemmaksi. Onneksi sade taukosi hetkeksi ja sain näin syödä vähän helpommissa oloissa vaikka kylmä alkoikin vaivata heti kun pysähdyin.

Puolet loppumatkasta kului myös lähes eksyksissä, pelkkään kompassiin ja vaistoon luottaen. Lopulta kuitenkin olin varma, että suunta oli pysynyt tarpeeksi hyvin ja olin siellä missä pitikin vaikka aikaa kuluikin ja matka venyi pitemmäksi kuin mitä oli tarkoitus.

Viimein järvelle päästyäni pystytin teltan tihkusateessa, viritin sadesuojan laavuksi ja tein vaivalloisesti märistä puista pienet tulet. Aikani paljasjaloin tulilla istuen ja tunturikonjakkia tissutellen lakkasin viimein hytisemästä. Söin ja yritin kalastaa, mutta fiilis oli poissa. Masentaa.

No, vaikeita hetkiä on nyt koettu ihan tarpeeksi, huomiseksi odotan jotain mukavaa. Polvi tuntuu hieman jäykältä, kunhan ei nyt alkaisi taas kerätä nestettä.

Täksi kesäksi ostamani kevyt makuupussi on aivan liian kylmä näille leveyksille. Viime viikolla olisi tarjennut ilman pussia, mutta nyt palelee pussinkin kanssa. Huono ostos.

Kunto tuntui kestävän ihan hyvin, joten en ole aivan niin rapakunnossa kuin pelkäsin. Tosin jäykistyvä polvi hieman huolettaa. Vaatteet "kuivuvat" teltassa. Käytännössä huomenna puetaan märkää päälle.

7.7.2003

Säätiedotus lupaa poutaa, mutta sateen ropina kattoon kertoo ihan muuta. No, luotan ilmatieteen laitokseen, sade siis loppuu.

11.30: Jumankauta. Aurinko paistaa, tuuli puhaltaa tavarat kuiviksi ja toivo palaa.

Ripustan kengät puun oksaan kuivumaan, samoin kaikki muutkin kamat jotka ovatkin litimärkiä. Horisontissa on vielä uhkaavia sadepilviä, joten jätän sadekatoksen ja sisäteltan pystyyn kaiken varalta. Ulkoteltta on helppo heittää takaisin päälle jos tarve tulee. Mäkärät ja hyttyset ovat palanneet, mutta ei näitä nyt vaivaksi asti ole.

14.15 No nyt on nuotion sytytys tuskaa, kaikki puut ovat litimärkiä. Menin puolen päivän aikaan aamiasen jälkeen hupikalaan järvelle, vaikka olinkin tuominnut järven jo kalattomaksi edellisenä iltana. Reipas rautu iskee kiinni ensimmäisellä heitolla, ehkä 400g.

Pari seuraavaa heittoa ovat tuloksettomia, mutta sitten alkaa taas tapahtua. Uistinta seuraan iso taimen, ehkä jopa yli kiloinen (Edit 2008: joo, niin kai!) mutta ei kuitenkaan tartu. No, tyydyn yhteen. Fiilis on parantunut huomattavasti.

Hyvää.

16.40: Aloitan seuraavan etapin, joka on hyvin lyhyt, sen verran on vielä väsy olo. Polvi ei tunnu hyvältä ja jonkin verran huolestuttaa. Rinkka ei ole ollut selässä yli 20 tuntiin ja tuntuu nyt painavalta, mutta lepo teki kuitenkin hyvää.

19:30 Tyyntä myrskyn edellä. Leiri on pystyssä sopivasti kun pohjoisesta nousee mustia pilviä. Toivon, että teltta ja sadekatos kestävät. On tosiaan aivan tyyntä.

Hyttyset palaavat. Laitan hieman hyttysöljyä ja käyn loikoilemaan tunturikoivuun nojaten. Katselen myrskyä joka viipyilee jossain Tsuomasvarrin suunnalla.

Kyllä on ilma kuin morsian ja myrsky viipyy, antaa odotella itseään. Nyt on ensimmäistä kertaa mieli levollinen, eikä tunnu olevan tarvetta tehdä mitään. Saa nähdä tuleeko tuosta myrskystä nyt jotain vai ei. Naurattaa kun tajuan, etten ole muistanut murehtia työasioita viimeiseen 2 vuorokauteen. Ensimmäinen kerta.., niin miten pitkään aikaan?

Heitän pari heittoa järvellä alennuksesta ostetulla vihreällä lipalla. Ei tulosta, kyllä täällä nuo puna-musta-keltaiset värit ovat varma valinta. Hylkään vihreän lipan.

Myrsky on pysähtynyt ja näyttää aivan kuin kuluttavan itsensä loppuun Tsuomasvarrin yllä. Mikäs sen mukavampaa minulle. Vaihdan uistinta ja kokeilen uudelleen järven antia. Ei mitään. Myöskään pisahtelua ei näy, joten päätän lakata leikkimisen ja palata asiaan puolenyön jälkeen.

Ilma viilenee ja vaikka aurinko paistaa, ei fleecen ja pipon käyttöönotto tunnu yhtään liioitellulta, sillä pohjoiseen kääntynyt tuuli on kylmä.

Vaeltaminen oli tänään sekä helppoa että vaikeaa. Ilma oli loistava ja lähes koko matka taittui paljakassa yhtä jokilaakson ylitystä lukuunottamatta joka sekin sujui mallikkaasti. Vaellussauva on mainio väline siinäkin puuhassa.

Myös ongelmia oli, vaikka matka oli hyvin lyhyt. Kipeytyvän polven lisäksi viimevuotinen akillesjännevaiva palasi vasempaan jalkaan ja jouduin hiljentämään vauhtia. Vaellusauva auttoi varsinkin ylämäissä.

Tämä on aivan loistava asentopaikka, ainakin jos malttaa olla tuulematta. Ihan kuin varta vasten valmistettu kulkijaa varten. Ellen olisi ultra-ateisti voisi olla, että tästä kehkeytyisi lähes uskonnollinen kokemus.

(Jälkeen puolenyön): Saadakseni tekosyyn polttaa vielä yhden sikarin, lähden kalaan 00:30. En normaallisti polta lainkaan, mutta jotenkin täällä pieni sauhuttelu tuntuu mukavalta.

Järvi on melko tyyni, mutta ei näy pisahtelua, joten en oikein odota mitään muuta kuin hupiheittelyä. Heitelen 15 minuuttia ilman tulosta ja olen jo luovuttamaisillani sikarille, mutta sitten siima kiristyy. Kala irtoaa, koska ei ole kunnolla kiinni. Heitän perään uudelleen ja tunnen kuinka kala tarttuu heti. En tiedä onko se sama kuin äsken, mutta nyt on kiinni ja kunnolla. Ultrakevyt vapa taipuu u-mutkalle ja kelajarru surahtaa. Hetken väsytyksen jälkeen vedän hopeisen taimenen rantaa ja nostan sen niskasta kuiville. Hyvin täyttää mitan, eikä tarvitse edes valehdella.

Tästä innostuneena nousen vielä vaaralle kuvaaman keskiyön aurinkoa, joka tosin piiloutuu pilvien taakse.

On liian myöhä alkaa paistella taimenta, eikä nälkäkään ole, joten teen graavia aamuksi.

8.7.2003

Aamu tuo toisen komean tammukan. Koko järvi pisahtelee ja epäilen, että kalaa tulisi enemmänkin, vaan kun en sitä enää tarvitse lopetan kalastuksen. C&R on mielestäni pelleilyä, enkä voi sietää koko ajatusta lohikalan pyytämisestä pelkästään huvin vuoksi.

Päivä on lämmin, en taida tehdä tänään mitään, varsinkin kun polvi on pahasti turvonnut ja jalka ei tahdo oikein taipua. On parempi levätä.

Tämä parempaa paikkaa tai ilmaa lepopäivälle on vaikea kuvitella. Olokin on niin levollinen kuin kuvitella saattaa, polvesta huolimatta.

19.30: Päätös on tehty, jatkaminen tällä polvella Pulmankijoen laakson ja Kaldoaivien yli olisi hullun hommaa. Lähden huomenna paluumatkalle suorinta tietä. Se vie 2-3 vaelluspäivää polven kunnosta, ilmoista ja fiiliksestä riippuen. Tuuli yltyy, säätiedotus lupaa mahdollista sadetta.

21.30: Tutkin karttaa. Yritän kahdella päivämarssilla autolle jos polvi ei tunnu liian pahalta. Ei pitäisi olla liian paha rasti, jos suunnittelen matkan niin, että toinen päivämatka tehdään kokonaan Sevetti-Pulmanki-polkua pitkin. Toisaalta olisi viisainta edetä hissukseen, koska aikaa ja ruokaa on, mutta ...

9.7.2003

10.00: Paluu alkaa. Taivas on pilvetön ja tuuli puhaltelee mäkäröille kyytiä.

11.20: Matka sujuu joutuisasti kohti Rautujärviä, ehkä 3.5 km/ 70 min, nopeammin kuin olin ajatellut, Ehkä olis syytä hidastaa, mutta nyt tuo polvi ei enää tunnu niin pahalta. Reitillä on paljon korkeuseroja ja kuivuneet suot ja yksi joki on ollut helppo ylittää.

14.30: Ei homma kestänytkään enempää kuin 4 tuntia ja risat. Olen leirissä Miutitsohkan ja Tsuomasvarrin välisen järven rannalla. Tämä tarkoittaa sitä, että olen huomenna autolla n. 3.5 tunnissa Pulmanki-Sevetti-reittiä pitkin tai nopeamminkin.

Pidin ehkä turhaa kiirettä, miksi riskeerata turhaan? Polvi ei tosin vaivannut kauheasti, vaikka onkin taas vähän kerännyt nestettä.

21.30: Päivä alkaa olla pulkassa. Kävin uimassa pienellä, mutta hienolla hiekkarannalla ja makailin auringossa ötököistä välittämättä. Niitä on nyt tässä lerissä hieman enemmän kuin aikaisemmin tällä matkalla.

Huomenna palaan autolle polkua pitkin, pitäisi olla helppo homma, sunnuntaikävely.

Nyt tuulee aika rankasti, mutta ei jaksa huolestuttaa, yöllä ei pitäisi sataa vaikka huomenna säätiedotuksen mukaan sekin on mahdollista.

Olo on haikea, koska homma jäi kesken, mutta kaipa ratkaisu kääntyä takaisin oli oikea. No, turha sitä on enää murehtia, parempi nauttia nämä viimeiset hetket rauhasta, kun on viimeinkin tähän tottunut. Jos kaikki olisi mennyt toisin, nyt oikea vaellus vasta alkaisi.

Ensi vuonna kannattaisi miettiä tuota ruokapolitiikkaa. Tällä reissulla tuli kalaa kivasti joten ongelmia ei ollut, mutta jos olisi toisin, voisi tulla ikävä pussimössöjä syödessä. Itsekuivattua ruokaa? Mietipä sitä.

10.7.2003

19.00: Nuorgamin lomakylä. Huh. Homma on tältä kertaa ohi. Alkumatka meni mukavasti kunnes kiihdytin vauhtia liiaksi ja polvi viimein teki sen mitä olin koko loppumatkan pelännyt. Ylämäessä tunsin inhottavan nuljahduksen, terävän kivun ja sitten jalka oli hervoton.

Kiroten istuin varvikkoon ja manasin tyhmyyttäni. Mikä kiire minulla oíkein oli ollut, kun tiesin hyvin mikä siitä voisi olla seurauksena. Sama oli tapahtunut aiemminkin pariin kertaan alkuperäisen Pahaojan kompuroinnin jälkeen. Tiesin, että nyt polvella olisi paha kävellä muutamaan päivään ja matkaa oli vielä jäljellä.

Kaivoin ensiapupakkauksesta molemmat idealsiteet ja sidoin ne tiukkaan polven ympärille. Kun se vieläkin tuntui hervottamalta, kietaisin housun lahkeen päälle pari kierrosta ilmastointiteippiä. Johan oli tukeva paketti.

Matkaa jäljellä n. 10 km. Tuskien taival alkoi. Pystyin kävelemään kuitenkin yllättävän helposti kunhan pidin huolen siitä, että jalka oli oikeassa asennossa maahan laskiessa. Koska polvi ei juuri taipunut, jouduin turvautumaan outoon koreografiaan: Jalan heitto hieman sivusta eteen, sitten huolellinen asennon varmistus, painon vaihto huonolle jalalle vaellussauvalla tukien ja terve jalka mahdollisimman nopeasti eteen. Kun mokasin tunsin sen polvessa viiltävänä kipuna. Homma sujui kuitenkin yllättävän helposti hetken harjoteltuani. Olin melkoisen kiitollinen, etten nyt ollut Pulmankijokilaaksossa vaan merkityllä polulla.

Viimeinen kilometri oli ikimuistoinen. Pulmankijoen siltä näkyi jo, mutta tuntui olevan tavoittamattoman kaukana.

Mutta nyt, jälkeen saunan, on jo mieli uudelle matkalle. Minne?

Saunan ja poronkäristyksen jälkeen olin odella väsynyt. En edes jaksanut innostua pihalla tulistelevien lohimiesten äänekkäästä mekastuksesta: Joku oli saanut ison kalan, oliko peräti 14kg. Ajattelin loikoa hetken ja sitten käydä lohimiehiä moikkaamassa ja kuuntelemassa saamamiehen jutut, mutta filmi meni poikki saman tien kun sängylle levyksi asetuin. Täydellinen romahdus. Heräsin seuraavana aamu 8.30, vaatteet päällä, enkä muista koko yöstä mitään.

Olo oli kuitenkin hyvä lukuun ottamatta kipeää ja pahasti turvonnutta polvea, joka oli yhtä mustelmaa polvitaipeen molemmin puolin.

Kaksi pahaa mokaa tällä reissulla:

- Liika kiire alussa (mihin?)
- Toinen kiire pois (miksi?)

Jotain on ehkä tämän jälkeen opittu. Järki on lisääntynyt, vauhti on tasaantunut ja polvi on pysynyt ehjänä. Ainakin toistaiseksi.

Muuten: Kunnon kesälomasta en enää tingi.

Takaisin alkuun >